Kippis!

Melkein pääsi livahtamaan: menopaussi on nyt 2 kuukauden ikäinen. Sille mustaa samettia.
Congratulations! You're a black velvet!

What Drink Are You? brought to you by Quizilla

"Kävi koira käsiksi kaljoihin
ja kaatoi niin paljon kuin maljoihin
soi suinkin, ja katso ja kurkista,
haki orava nukkujat nurkista."
- Zinken Hopp : Taikaliitu

Näin ajattelee mea @ 19:33

 
Haa!

Jumankauta Tira, minkä menit tekemään. Vaikka me olemme huumorintajuttomia ja huonoja ryhmätyöntekijöitä, me huijaamme aina pasiansissa sekä Anssia että Pasia. Haukuit meidät silti, joten sen paremmin sulla kuin Misullakaan ei ole ikuna kuuna kullan valkiana mitään asiaa meidän firman tsupparille. Tulijan tämä nyt selväksi!
Näin ajattelee mea @ 11:15

 
And I felt my spirit fly...

Muistatteko miltä tuntui lapsena tulla kotiin pitkältä matkalta: koti näytti erilaiselta kuin muistikaan, oudosti tutulta ja oudosti vieraalta. Se näytti isommalta ja valoisammalta kuin muistikaan. Silmät huomasivat yksityiskohtia, joita ei aiemmin ollut havainnut. Pienet kädet koskettelivat tuttuja esineitä ja silmät hakivat uusia. Oliko tuo tuossa lähtiessäni? Olivatko puut noin isoja, ikkunat noin korkeita? Valaisiko aurinko noin kirkkaasti kodin? Ilo täytti pienen mielen ja lapsi alkoi heti elää sitä elämää, ilman vierauden outoutta. Elämä vaan otti.

Se sama tunne tavoittaa aikuisenkin, vaikka ei ehkä huone niin iso enää olekaan, puutkaan ei kasva niin nopeasti, mutta tutun ja vieraan hämmentävä yhdistelmä on. Mitä pitempi matka, sitä suurempi on kotiinpaluun ilo, sitä levollisemmin mielin asettuu omaan pesäänsä. Elämää on käyty haukkaamassa, jotain on opittu, mutta parasta on saapua kotiin. Käsi koskettaa tuttuja esineitä, levossa on hyvä olla, mutta mieli ei asetu kokonaan. Jotain tekee vielä mieli. Ei tämä maailma vielä tässä ole.

"Through the rainstorm came sanctuary
And I felt my spirit fly
I had found all of my reality
I realize what it takes"
(Love's Divine : Seal)
Näin ajattelee mea @ 00:16

 
www.recherche.aol.fr

Karuja Google-hakuja kollegoilla Benrope ja Scilla, sanoisin. Ja sanonkin, sillä minulla on siihen mahdollisuus. Menopaussiin on tultu Ranskasta web francais -sivuilta hakusanoilla sain sexy. Ja tätä puhdasta seksiä löytyi Ranskan sivuilta sijaluvulta 9.

Kai vähän käy kateeksi.
Näin ajattelee mea @ 17:08

 
Aika

Elämässä on hetkiä, jolloin kirkkaasti tajuaa, että nyt on otettava reppu ja lähdettävä toiseen suuntaan, kuin mihin siihen astiset matkasuunnitelmat johtivat. Kun se hetki tulee, on päätös selkeä ja kirkas. Epäillä ei tarvitse. Tilanteen kehittymistä seuranneet sanovat, että sinun olisi pitänyt tehdä tuo jo kauan sitten, harmittelevat tuhlattua aikaa ja menetettyä matkaa.

Ei ole olemassa sellaista kuin tuhlattu aika. Se kaikki aika ja tapahtunut piti käydä läpi, koko matka kävellä, jotta pääsin tähän tänään tällaisena. Jos yksikin niistä asioista olisi jäänyt tekemättä, ei tämä hetki olisi nyt tässä, en ajattelisi näin, en tuntisi näitä ihmisiä. Ja koska nyt on hyvä, minun vain täytyi kävellä se tie loppuun.

Näin ajattelee mea @ 14:12

 
Näkyvyyttä

Minulla on kaksi heikkoutta (tai no, on niitä ehkä enemmän), joiden edessä en juuri ajattele, mitä ne maksaa. Kengäthän on jo moneen kertaan käsitelty, se toinen on silmälasit. Tavoilleni uskollisena olen sen pystynyt, totta kai, itselleni hyvin selittämään. Tottahan sitä nyt ihmisen nähdä täytyy. Instrumentarium yrittää säälittävästi saada minulta rahat pois markkinoimalla alennusprosentteja yhtä paljon kuin on ikää. Ilmoituksen "jopa 100%:n alennus" on aika säälittävä harhautus. Mutta minäpä en mene moiseen halpaan; 30%:n alennuslupaus ei vielä tee vaikutusta ;-).

Olen aamuisin pimeillä bussipysäkeillä tehnyt empiiristä koetta: Bussikorttini kääntöpuoli on heijastin ja sitä heijastinpuolta väläyttelemällä ilmoitan nyssekuskille halukkuuteni nousta hänen autoonsa. Muut kyytiin pyrkijät seisovat tumput suorina mustissa vaatteissaan ja olettavat kuljettajan lukevan heidän ajatuksensa sikäli, kun yleensä heitä pysäkiltä havaitsee. Ja mitä kokeeni kertoo: kaikki bussikuskit pysäyttävät auton pysäkille niin, että ovi on juuri minun kohdallani. Aina. Tulkitsen sen kiitokseksi siitä, että vilkuttelin näkyvästi. Ja iloisesti tervehdimme toisiamme joka aamu ja ilta.

Aamun ilo; menopaussi oli noussut käväisemään viimeisen harmaan palkin yläpuolelle, sijaluvulle 24 pinserilistalla. Lasku tulee, mutta olen tästä käväisystäkin iloinen ja kiitollinen lukijoilleni.
Näin ajattelee mea @ 07:49

 
Ei kannata soitella

Olenko kertonut, että en pidä puhelimista. Tätäkin juttua ryhdyin kirjoittamaan vain siksi, että yritän työntää välttämätöntä soittovelvollisuutta edes hiukan tuonnemmaksi. En pidä ajatuksesta, että puhelullani mahdollisesti keskeytän jonkun ihmisen tärkeämmän askareen. Enkä siitä, että en näe, miten puhekumppanini vääntelee naamaansa tuskastuneesti ja pyörittelee silmiään vieruskaverille. Tiedän, että se tekee niin. Minä ainakin teen aina niin, tai siis silloin harvoin, kun erehdyn vastaamaan turhiin puheluihin.

Minulla on puhelin lähinnä siksi, että hätätilanteissa saan yhteyden johonkin ja läheiseni minuun. En voi käsittää, miten joku lehtimyyjä kuvittelee minun haluavan hölpöttää hänen kanssaan kesken työpäivän siitä, olenko miettinyt tilaavani Seiskaa tai ET-lehteä. No en ole. Ja siksi en vastaa tuntemattomiin numeroihin. Enkä myöskään ymmärrä näitä työtarvikekauppiaita, jotka soittelee myydäkseen minulle jotain, jonka haluan ostaa ihan silloin, kun sitä tarvitsen. En silloin, kun myyjä haluaa myydä. Koska töissä on pakko vastata puhelimeen, pääsevät nämä vastenmieliset luikertelijat korvaani aina silloin tällöin. Tunnistan lajin oitis makeasta aloituksesta "Onko sinulla hetki aikaa", vastaan aina, että "No ei satu nyt olemaan, ja ihan vaan helpottaakseni elämääsi kerron saman tien, että ei kannata soitella toiste, en osta mitään, en tilaa mitään, en vastaa mihinkään kyselyihin. Tulihan tämä nyt selväksi."

Entäpä sitten se, että koska en pidä soittamisesta, menen useimmiten hoitamaan asiani paikan päälle silloin, kun sähköpostilla se ei käy. Kun sitten olen järjestänyt työni ja aikani niin, että olen paikalla, jonottanut tunnin ja vihdoin päässyt tiskille, niin eikö virkailija/tohrori/pankkineiti vastaa kaiken aikaa puhelimeen. Haloo, se on minun aikaani, jonottakaa oma aikanne.

Sanoinko jo, että inhoan puhelimia.
Näin ajattelee mea @ 12:57

 
Korvaamaton

Jyrki Lehtolan palsta "Viikon voittajat ja häviäjät" AL:n sunnuntainumerossa on herkku, jonka luen aina ensimmäiseksi. Alkupaloina JL:n kolumnille viereisellä sivulla.
Tämän viikon voittajista:
Jos tilaa MTV3:n Laajakaistaliittymän, osallistuu samalla automaattisesti arvontaan, jossa voi voittaa "yllätyksellisen illan, johon kuuluu illallinen Marco Bjurströmin kanssa", mikä on varmin tapa saada valistunut kuluttaja esittämään kysymyksen "Mitäs muita laajakaistayhteyksiä niitä on?"

Tämä tänään tapetilla siksi, että oma ADSL-yhteyteni ei nyt avaa minulle pääsyä avaraan maailmaan, ja joudun turvautumaan muihin reitteihin. Oma yhteyteni on työnantajan etäyhteys, etu, jolla se ovelasti valjasti minut palkattomaan kotityöskentelyyn uskotellen minulle, että olen korvaamaton. Mutta tein juuri testin: ”Pane sormesi vesilasiin ja ota pois. Jos sinne jää aukko, olet korvaamaton.”
Ei jäänyt aukkoa. Mutta taistelen silti sinnikkäästi yhteyden luomiseksi, koska maailmalla saattaa tapahtua jotain, josta minun on syytä olla tietoinen.

Tässä jutussa oli pää ja hantä, mutta niillä oli vain vaivainen yhteys keskenään, jotka hiuksenhienosti onnistuin kytkemään keskenään. Olen korvaamaton.
Näin ajattelee mea @ 09:48

 
Lahjoja

Unohdan säännöllisesti isän- ja äidinpäivät ilmeisesti siksi, että ne ovat minusta turhimmat keksinnöt sitten naisten- ja ystävänpäivän. Jokainen päivä on jokaisen päivä ja muistaminen tapahtuu ihan muilla areenoilla kuin markkinamiehet olivat laskeneet. Osa omaa muistamistani on sen ymmärtäminen, että isäni ja äitini odottavat minun muistavan siten kuin lasten pitää muistaa. Niinpä parhaimmillani lähetän sen kortin ja huonoimmillani soitan. Ymmärrän, että heille nämä muodot ovat tärkeitä, joten teen sen heidän mielikseen, vaikka oikeasti muistan heitä joka päivä lämmöllä. Siispä huomenna soitan ja kuuntelen ja annan isälle huomioni. Äitienpäivänä on parempi lähettää kortti, koska äiti tuntee minut ja tietää, että soitto tarkoittaa, että en muistanut lähettää korttia. Hän ei kuitenkaan luultavasti tunne minua tarpeeksi tietääkseen, että ajttelen heitä lämmöllä aina, vaikka unohdankin muodollisuudet.

Eräs nuori ystäväni on parhaillaan vanhempiensa luona ja koska hänellä opiskelijana ei ollut rahaa lahjaan, hän antaa isälleen aikaansa: hän herää isän kanssa katsomaan kuunpimennystä ja kuuntelemaan isän mietteitä elämän syvimmistä arvoista, joita on materiaan ja liian rahan tienaamisen välttäminen. Sopivampaa lahjaa kuin materiattoman läsnäolonsa hän ei isälleen voisi siis antaa.

Tämä nuori ystäväni mykistää minut toistuvasti suurella viisaudellaan: evääksi itselleni hän sanoi, että "Tuskin asiat menee ikinä oikein tai väärin, vaan niin kuin nyt sattuvat menemään. " Tähän minulla ei ole mitään lisättävää.
Näin ajattelee mea @ 15:50

 
Ekspaa

Olen lähes koko työssäoloikäni ihmetellyt perjantaisin sitä voohkaamista, että ”Ihanaa, kun on viikonloppu edessä” ja ”Onneksi on perjantai”. Kyllä minä sen tajusin, että useiden väärien valintojen kautta elämäni oli ajautunut arkikeskeiseksi ja koin olevani hyödytön viikonloppuisin. Samojen askeleiden toistaminen samoihin aikoihin samassa järjestyksessä loi illuusion elämässä kiinniolemisesta. Viikonloppuna mikään ei ollut hallinnassani. Enhän minä siitä arjestakaan pitänyt, mutta silloin oli helpompi uskotella, että kaikki on hyvin.

Vasta, kun uskalsin riuhtaista itseni irti entisistä askeleista, saatoin löytää uusia polkuja. Ja niillä poluilla kulkevia ihmisiä. Ja niiden ihmisten kautta ymmärtää, että voihan sitä uskaltaa katsoa aurinkoonkin, eikä turvallinen ja hyvä olo katoa, vaikka häkin ovi on aukaistu. Eikä tunne syyllisyyttä. Vain hyvää mieltä ja vapautta. Voi tehdä asioita, joita ei ennen ole tehnyt, ja aikoina, joina ei ennen ole niitä tehnyt. Ja vaikka ihan mahdottomina aikoina. Niin kuin vaikka keskustella ystävän kanssa läpi yön.

Parasta on kuitenkin sen oivaltaminen, että joku on koko sen keskustelun ajan halunnut olla siinä, juuri minun kanssani, eikä missään muualla. Mitä hyvää olen tehnyt? Mihin saan lähettää kiitoskortin?
Näin ajattelee mea @ 11:31

 
Hyvää mieltä

Olen saanut hyvää, ihanaa ja kaunista palautetta yhdeltä ja toiselta : kiitos Dyro ja kiitos te muut, jotka olette muistaneet sähköpostin puolelle ja kiitos myös kaikille kommentaattoreille. Kiitos myös tukijoukoille ja erityisesti muusalle. Ja kiitos myös teille, jotka ette edes tiedä minua ilahduttaneenne. Minulla ei ole pienintäkään aikomusta vetäytyä takavasemmalle, kunhan välikiittelen.

Ja varoituksen sana: pitäkää huoli, ettei vain käy niin, että elämä oli se, joka tapahtui sillä aikaa, kun te teitte tulevaisuuden suunnitelmia.
Näin ajattelee mea @ 13:53

 
Tästä on hyvä ponnistaa

Jos pääni ei olisi lujasti kiinni harteilla (hetkinen … tarkistin vaan, että se on), hukkaisin sen, enkä huomaisi mitään eroa. Aamu alkoi koiran kirsun kylmällä kosketuksella, mikä on toiseksi paras heräämistapa. Paras on vielä kokematta, mutta elän toivossa. Seuraavaksi aamurutiineista ensimmäinen, valmiiksiladatun kahvinkeittimen päällenaksauttaminen. Naks.
--- /muita askareita/
Jahas, ei se ollutkaan ladattu (missähän ne ajatukset iltasella onkaan olleet). Olen siis lämmittänyt tyhjää pannua. Vettä pannuun.
--- /lisää muita askareita/
No johan nyt, en ollut muistanut kaataa sitä vettä säiliöön, vaan lämmittänyt vettä levyllä. Vesi säiliöön.
--- /edelleen muita askareita/
Tätä ei enää usko kukaan, mutta nyt en ollut muistanut laittaa kahvinporoja tötteröön. Ylikuumentunut vesi roiskuttaa kahvinporot pitkin pöytää. Mutta tällä menetelmällä saa hyvää ja herättävää aamukahvia.

Pitkähkön aasinsillan ylitettyäni lähden suoraan ihmettelemään niinkin tärkeää asiaa kuin, että minkähän takia korvanappikuulokkeita käteen poimittaessa *aina* R osuu L-käteen ja päinvastoin. Nyttemmin vaihdan suosiolla nappeja kädessä samoin tein ja yllätys, yllätys: ne ovat oikein L vasemmassa ja R oikeassa.

Tunnustakaa pois, luulitte niiden olevan edelleen väärin.
Näin ajattelee mea @ 09:00

 
Sivistyksen kehdosta, päivää

Prrrrrrr.
-"Mea puhelimessa, kuinka voin auttaa?"
"Johtaja Kärtty tässä, terve. Mulla on tässä nyt auki tää lehti, mutta mä en saa täältä mitään ulos."
-"Niin?"
"Niin että miten helvetissä te teette tällasia sivuja siellä, kun ei täällä mitään ole?"
-"Anteeksi nyt, mutta en oikein osaa auttaa, kun en tiedä, mistä on kysymys tai miten sinne on jouduttu."
"No mä menin teidän sivuilta A:han ja painoin sööts ja sitten mä kirjotin, että hae X, muttei tää mitään hae."
-"Hetki vaan, minäpä menen siihen samaan paikkaan, niin osaan paremmin auttaa. Noin. Siis se on tämä juttu; kun klikkaa sitä PDF-linkkiä, niin siitä se aukeaa.".
"No kyllähän minä nyt sen tiedän, mutta kun ei tässä ole mitään. Mitä helvettiä tänne tällasia laiteaan."
-"Siinähän voi olla kysymys melkein mistä vaan. Onko siinä Acrobaatti?"
"Älä sinä rupea likka yhtään siellä ttuilemaan, kyllä mä tiedän, mitä mä teen."
-"Kyllä se tässä minulle aukeaa, lähetänkö sähköpostilla sinulle, saat sen ihan saman tien."
"Ei tarvi lähetellä, eikö näitä repkele voi laittaa tänne oikein. Mä mitään akrobaatteja o ennenkään tarvinu, aastanan turhaa sakkia kaikki."
-"??"
Klik.
Terveisiä vaan sinulle.
Näin ajattelee mea @ 14:21

 
Osuma

Aikomukseni oli tänä aamuna kirjoittaa katsomolle vastapallopelin hienouksia valottava kirjoitus, mutta aamulla minun sieluuni osui niin hyvin tähdätty vastapallo, että kerronkin, mikä on tärkein löytö elämässäni. Olen löytänyt itseni, oppinut rakastamaan itseäni ja huomaan, ettei se teekään kipeää.
Vasta itseni hyväksyttyäni uskalsin avata minuuteni sielunkumppanille ja tuntea luonnollisen, epäitsekkään yhteyden. Elämä on hieno keksintö.
Näin ajattelee mea @ 08:19

 
Laiha uutinen

Herra KV kysyy vaan, että mikähän olisi helpoin tapa laihduttaa kuusi kiloa. Koska minulla sattuu olemaan kokemusta tästäkin, jopa aivan tuoretta, katson velvollisuudekseni jakaa tietämykseni KV:lle.

Kuuri on hyvä aloittaa oikein mieltäkääntävillä murheilla ja siitä kumpuavilla lieveilmiöillä, joista metsissä ympäriinsä juokseminen on terveemmästä päästä. Sen jälkeen itsetutkiskelua ja elämän arvojen asettelua, niiden tutkiskelua, josta seuraa valvomista ja tuleen tuijottelua. Kun elimistö on saavuttanut euforian ja elää vain adrenaliinilla, on tuloksia saavutettavissa helposti ja nopeasti. No olkoon, ainakin nopeasti. Olen aikaisemmassa elämässäni kerran käynyt kovennetun kuurin, jolloin näillä konsteilla hukkasin 14 kiloa. Nykyinen kuurini näyttää nyt miinus 5 kiloa ja numeron 34 vaatteeni alkavat tuntumaan liian väljiltä. Ekspaa! Treaa. Repaa! Ja ihan ilmaiseksi.
Näin ajattelee mea @ 10:43

 
Joulumieltä ja muuten vaan mieltä

Väestöliiton psykologi kertoo Aamulehdessä heidän varautuvan joulun viettoon. Ei kuusin kynttilöin, vaan ottamaan vastaan surua, murhetta, tuskaa ja ahdistusta. Ruuhka osuu joulun pyhiin, jolloin Suomi viettää harrasta perhejuhlaa isän hakatessa äidit ja lapset pakkaseen. Onneksi Väestöliitto auttaa. Tosin asettaisin kyseenaliseksi heidän neuvonsa pikkujouluhairahdusten tunnustamisen suhteen. Psykologi kehottaa kertomaan puolisolle, jos pikkujouluissa tuli haksahdettua.

"No mitenkäs kullannuppuseni meni eilen pikkujoulut, hauskaa oli, mitä?"
-"No joo, sitä tavallista, syötiin ja juotiin. Ai niin, kävin puuron ja glögin välissä vessassa Penan kanssa pikasella, mutta et varmaan pahastu."
"Mitäs minä, itsekin ajattelin pokata sen blondisihteerin. Otaksä kahvii lisää."

Päivystävä psykologi ei ilmeisesti ole liikkunut viime aikoina kansan parissa tai sitten on ja varmistelee itselleen ylityökorvauksia. Mihin saa valittaa kirjaviisaiden asiantuntijoiden tyhmistä neuvoista? Vai onko niin kuin ansiokkaassa "Kaverille ei jätetä" -pätkässä viime sunnuntaina perusrivitaloisä sanoo: "Jos avioliitto on kunnossa, ei se keskusteluja kaipaa." Niih.

Minulla on neljä esinettä, joita kannan mukanani lähes aina: avaimet, puhelin, rahaa ja kamera. Luulisin osaavani laskea neljään, mutta aika usein joku näistä jää jonnekin. Pahinta, jos kaksi neljästä jää jonnekin. Eilen jätin puhelimeni illalla töihin. Siispä takaisin töihin ja lopulta neljän bussimatkan jälkeen kotiin. Muistin taas, miksi kuljen ennen ja jälkeen ruuhka-aikojen: jumankeuta, että osaa närästää se, että reput selässä pyöritään käytävillä. Ja miksi pitää kantaa repussa kaksiollinen tavaraa. Koska olen humaani ja ymmärtäväinen aikuinen, annoin heidän olla, sillä oletan heidän olevan sitä ikäluokkaa, joka joutui väistelemään pyörän tarakalla tarhamatkoilla äitien ja isien reppuja. Niillä kokemuksilla ei voi enempiä odottaakaan.

Työpaikkani kävelevä musiikkitietokanta toi tänä aamuna lahjaksi tekemänsä koostelevyn, jolle hän oli antanut nimen "Lionheart Ladies". Juuri nyt soi Sade – "No Ordinary Love".
Näin ajattelee mea @ 08:21

 
Hiljaisuus ja rauha ympärilläni

Tiedättehän sen tunteen, kun itse on yksin, näkee pariskuntia kaikkialla. Ja sydämeen sattuu yksinäisyys, joka pusertaa synkän kyyneleen ja tuntee itsensä vielä yksinäisemmäksi.

Jos epätoivoisesti etsit rakkautta, niin teetkö sen siksi, että et halua kohdata itseäsi, vai haluatko olla jonkun kanssa, koska niin kuuluu tehdä. Vai haetko rakkautta siksi, että kaipaat rakkauden tunnetta, sitä, että sinulla on joku, jonka kanssa vasta luulet olevasi täysi. Niin kauan, kun etsit, olet rikkinäisten purjeiden kanssa merellä. Ei toista voi ottaa vain täyttämään tyhjä paikka aamiaspöydässä, täyttämään sängyn toinen puolisko. Jos et itsenäsi pysty täyttämään omaa elämääsi, et ole valmis antamaan kenellekään mitään.

Tiedättehan myös sen tunteen, kun itse on yksin ja pariskuntia nähdessään tuntee oman vahvuutensa omana itsenään, itsensä hienoisen etuoikeutetuksi ja hymyilee.

Vasta, kun huomaat katselevasi pariskuntia vinosti hymyillen, ehkä hiukan säälien ja tietäen, että siinä yhdistelmässä hyvin todennäköisesti kumpikaan ei ole täysin itsensä, kumpikaan ei ole tosi ja onnellinen, olet valmis. Kun näet maailman ympärilläsi jatkavan menoaan, etkä kaipaa siitä mitään, olet valmis kohtaamaan sielunkumppanisi. Uskon, että jokaisella on jossain oma sielunsisar, mutta kuljemme usein heidän ohitseen huomaamatta, kun meillä on niin kiire, kun emme enää usko ihmisiin, kun emme halua järkyttää omaa maailmaamme, kun meillä on näinkin hyvä, kun emme ole valmiita, kun meitä ei ole vielä tarkoitettu kohtaamaan. Sielunsisar odottaa kyllä, jos niin on tarkoitettu. He tunnistavat toisensa, kun molemmat ovat valmiita. Sielunsisarukset eivät tule toistensa elämään täyttämään mitään puutosta, he tulevat tekemään siitä täydemmän.

Minä hymyilin hiljaa tänä aamuna tällaiselle pariskunnalle. Minä olen minä, ja olen valmis nostamaan katseeni.
Näin ajattelee mea @ 08:33

 
Minulla on aikaa

Parasta, mitä tiedän on hiljainen kahden välinen juhla-ateria, jonka alkuruokaa syödessä ei halua pääruon vielä tulevan, ei ajatella jälkiruokaa olevankaan. Vain suupalojen maistelua. Tutustelua. Se on kuin jouluyö, jota valaisee kaksi sinistä kynttilää. Se on hiljaista musiikkia. Rauhallista tutustumista, kiirehtimättä, vaatimuksia esittämättä, tilaa antaen, vapaaehtoisesti tullen.

Pidän ovea auki, mutta en sisälle pakottaen. Haluan juhlan jatkuvan, en aamun tulevan, en arjen painavan. Tähän minulla on aikaa.
Näin ajattelee mea @ 00:02

 
Joutohetken mietoksia

Oikein pisti kesken kaiken ajatteluttamaan, että mitähän sitä ottaisi mukaan autiolle saarelle.

Kynää ja paperia: asiat on aina pistettävä ylös ja paperille ja ajatukset järjestykseen. Onhan epätoivoista, jos muisti pettää ja olenkin sopinut samaan aikaan puumajan portaiden kaiteen korjauksen ja matojen etsimisen rantakivien alta.
Vaikea ja viisaas kirja: sellainen, jonka lukeminen kestää kauan ja jota kestää lukea yhä uudelleen.
Musiikkia: ai niin, eihän siellä ole sähköä.
Hyvä sänky: aika epätoivoinen kannettava, mutta nukkuminen on saarella ainoa hupi, miksei tekisi siitä elämän sisältöä. Ja voihan siinä mietiskellä, mitä tekisi, jos jaksaisi nousta.
Lämpimiä vaatteita ja hyvät kengat: mieluummin varman päälle ja jalat kuivina, se on mottoni (yksi monista).
Näin ajattelee mea @ 15:07

 
Lottovoittoja

Menopaussin postilaatikkoon on tullut viesti, jossa kerrotaan, että olen voittanut Hollantilaisessa lotossa: "CONGRATULATIONS! You are entitled to a
prize sum of 1,500,000.00 Euros." Koska en ole koskaan käynyt Hollannissa, enkä taatusti lotonnut, herää lievä epäilys. Posti kertoo virallisen oloisesti, että Menopaussi on vedetty yhtenä kolmesta 25000:n nimen joukosta, ja siksi voitto-osuus on vaatimattomasti noin pieni. Nyt täytyykin toivoa, että ainakin toinen niistä kahdesta olisi Etunimi Sukunimi, niin jäisi jaettavaa meille muille enemmän.

Anonymiteettini alkaa olla todellisessa vaarassa, sillä hangonkeksimäinen ilmeeni paljastaa minut marraskuun harmaiden ihmisten joukosta. Eikä keksi-ilme johtu Hollantilaisesta lottovoitosta, vaan toisesta lottovoitosta. Mutta siitähän minä en teille kerro yhtään mitään. Kai nyt harmittaa.
Näin ajattelee mea @ 07:42

 
Menneen kesän kukat

Vietin sunnuntain valoisat hetket varmuuden vuoksi silmät kiinni ja annoin musiikin täyttää pääni vieden mieleni tilaan, jota en osaa sanoin kuvata. Se, joka on siellä käynyt, tietää, mistä puhun. Iltapäivällä uskalsin hiukan raottaa silmiäni todetakseni, että riittävä hämäryys on laskeutunut ja voin taas aktivoitua.

Parvekkeen kuolleet kesäkukat ovat jo liian kauan odottaneet pääsyä omaan unohdukseensa, joten vapautin ne tehtävästään. Kesäkukkien siivoaminen on yleensä haikeaa, taas yksi kesä arkistoitavaksi, siksi olen sen tekemistä joka syksy siirtänyt lähes jouluun asti. Ikään kuin siirtämällä saisin pitää kesän helmasta kiinni. Tänään kuitenkin tuntui hyvältä leikata kukkien varret, runtata ne roskiin, kaataa mullat pois, laittaa ruukut säilöön. Näillä kukilla ei ollut mikään helppo kesä, joutuivat lohduttamaan kerran jos toisenkin, saivat katsella monet kyyneleet, kuulla öisin yksinäistä nyyhkytystä. Kukkien mukana sulloin roskiin kesän pahat muistot. Samalla siivosin itsestäni itkut ja tuskan.

Lopuksi imuroin kahden kuukauden varisseet terälehdet ja kuolleet oksat, mikä oli tyhmä temppu, jota varsinaisesti ei kannata muiden kokeilla (imurissa on neljä eri tukkeutuvaa mutkaa, joiden aukominen ei ole helppoa).

Suljin parvekkeen oven hiljaa hymyillen; näkemiin hetkeksi, ensi kesänä saat uudet kukat, joiden ei tarvitse kostua kyynelistä. Eletään nyt ensin tämä talvi.
Näin ajattelee mea @ 16:36

 
Rauha

Ulkona on täydellinen ilma oikeuttamaan sisällä olemiseen, polttamaan kynttilöitä, kirjoittamaan puolihämärässä huoneessa pienen lampun palaessa. Rakastan tätä hämärää, tätä kohdun kaltaista pimeää aikaa. Sytyttelen pieniä valoja ympäriinsä, en koskaan kattovaloa. Alaston iso valo vie pesän yksityisyyden, avartaa sen jaettavaksi, vie reunat liian kauaksi. Ei sillä, että kukaan sitä näkisi, mutta jos minä en näe pesäni reunoja, se on minulle liian iso. Haluan elää niin, että voin hengittää rauhassa, ojennella käsiäni ilman, että ne osuvat seiniin tai mihinkään, johon en halua niiden osuvan. Haluan tuntea olevani suojassa ja lämpimässä, en ahdistetusti, en erakoituneesti, vain minä ja minun heimolaiseni maailmalla.

Pesä on hyvä, kun sieltä on lupa lähteä, sinne on hyvä tulla ja siellä on onni. Pesään saavat heimolaiset tulla ja jakaa ne vähäiset tai runsaat eväät, mitä kulloinkin sattuu olemaan. Heimolaiset tietävät, että minulla ei aina ole pähkinöitä varastossa, joten he tuovat tullessaan omista varastoistaan aarteita, joita on hyvä yhdessä maistella, jakaa se, mikä meissä on jaettavaa, toiselle annettavaa.

En halua päivän valkenevan, alastoman valon tunkeutuvan, haluan tämän rauhan, yksityisyyden, pehmeän valon ympärilläni pysyvän. Katson silloin tällöin pesän ovesta, josko heimolaisia näkyy. He tietävät kyllä, että täällä on rauhaa ja lämmintä. He saavat tulla, kun heistä siltä tuntuu. Pesä on nyt valmis ottamaan talven vastaan.
Näin ajattelee mea @ 09:12

 
Muutoksen suunta

Jannen innoittamana minäkin testasin, olenko muuttunut. Tiedänhän minä toki sen, mutta näkyykö se tuloksissa. Testissä on muutama niin kiperä vaihtoehto, että molemmat pitäisi voida valita; vai voiko joku rehellisesti olla täysin sitä mieltä, että toinen sulkee pois toisen, jos valittavana on vanhojen hyväksi koettujen keinojen käyttö tai uusien kokeileminen. Minä käytän kyllä molempia rinnan. Ja onnellinen parisuhde voi toki alkaa ensisilmäykselläkin, vaikka toinen suhde voi kehittyä onnelliseksi vasta vuosien saatossa. Ja onhan se pitkään kehittynyt suhdekin voinut alkaa ensisilmäyksellä. Tee tässä nyt mitään testiä.

Pari vuotta sitten olin INFP, nyt minusta on tullut INTJ. Spontaanit tunteet ovat muuttuneet ajattelevan järjestelmällisiksi. Luettuani vanhan ja uuden kuvauksen huomaan, että näinhän siinä on osin käynyt: sosiaalinen lahjattomuus on säilynyt, mutta luottamus läheisiin ystäviin on tullut. Hyvä niin. Small talk ei kuulu harrastuksiini, se on taivaan tosi, mutta en kirjoittaisi nimeäni sen alle, että olisin korvannut tunteilun laskelmallisuudella. Pois se minusta. Pelottavaa on se, että minusta voisi sen tähden saada kylmän ja laskelmoivan vaikutelman. Apua. Totuus taitaa piillä jossain noiden yhdistelmässä. Toisaalta ja toisaalta.
Näin ajattelee mea @ 20:30

 
Nasu

Pakko oli tehdä tuo Nalle Puh-testi, kun Nalle, Nasu ja Ihaa ovat tulleet tänne sivuilleni viisastelemaan. Minähän olen Nasu: "Säikyt ja huolestut vähästä, mutta rohkeutta riittää, jos on pakko. Olet todellinen ystävä, paras mahdollinen. Harmi, että kovin harva tietää sen. Seurassasi viihtyy moni, sillä olet hauska, vaikka et sitä itse tiedäkään."

Tämähän kuulosti ihan minulta.

""Nasu", sanoi Kani, otti esiin kynän ja nuoli sen päätä, "sinä olet sisuton."
"On vaikeata olla rohkea", sanoi Nasu vähän niiskuttaen, "kun on vain Hyvin Pieni Eläin."
Näin ajattelee mea @ 14:08

 
Löytöretki

Löytöretkelle lähdettäessä on valmistauduttava hyvin: on katseltava karttoja, suunniteltava mitä haluaa, varustauduttava kaikenlaiseen keliin, on hankittava kompassi, tarkistettava purjeet ja vene, jotta ne kestäisivät tulevan matkan. Lähtijän on tiedettävä lähtiessään, mistä aloittaa, mutta kun seikkailusta on kysymys, ei reitin tarvitse olla tiedossa. Päämäärän tietäminen riittää. Sinne pääsee, kun katsoo horisonttiin, varoo myrskyjä ja menee suojaan, kun on vaarallista.

Raikas tuuli, sateen jälkeinen kirkkaus ja seesteinen mieli eväinä voin nostaa purjeet ja suunnata suurimpaan seikkailuuni, löytöretkelle omimpaan maailmaani. Yksin seikkailu on joskus vaarallista ja yksinäistä, onnellista olisi, jos reitin varrelta saisi miehistöön vahvuuksia, jotka jakavat saman seikkailumielen, rohkaisevat heikolla hetkellä ja pitävät kädestä, jos pelottaa. Päämääränä jotain, mitä vielä ei ole nähty.

Äkkiä Nalle Puh pysähtyi ja osoitti innoissaan lunta "Katso!"
"Mitä!" sanoi Nasu hypähtäen ilmaan. Sitten hän hyppeli vielä pari kertaa ikään kuin voimistelumielessä osoittaakseen ettei hän suinkaan ollut pelästynyt.
Näin ajattelee mea @ 11:05

 
Myrskyn jälkeen

Tiedättehän sen tunteen myrskyn jälkeen; taivas on kirkas ja on helppo hengittää. Aistit ovat herkemmät ja varautuneena katselee, onko uusia mustia pilviä näköpiirissä. Mutta koska ilma on puhdasta ja raikasta, tuntuu hyvältä hengittää syvään ja mieleen laskeutuu luottamus. Levoton olo ei kuitenkaan kokonaan hellitä, mieli varautuu. Ojentaa käden ja kokeilee, onko yksinäisiä sadepisaroita vielä ilmassa.

Näin ajattelee mea @ 14:12

 
Kokous on alkanut

Sisäisen työryhmäni palaverissa vallitseva kaaos on helpottanut. Jäsenet on paikalla ja järjestäytyminen tapahtunut, mutta pöydälle on nostettu poikkeuksellisen monimutkainen projekti, joka lyö poskille asiaan täysin valmistautumattomia jäseniä. Onneksi palaveriin on onnistuttu haalimaan jäseniksi henkilöitä, joilla on monipuolinen kokemus, joten toivoa projektin etenemisestä on.
Näin ajattelee mea @ 08:33

 
Vaikeuksien kautta matkalle

Teidän ja omaksi onnekseni Bloggeri on ollut kiinni. Koska se on näemmä korkeampien voimien kanssa päättänyt suojella minua minulta, olen ollut pakotettu istumaan ajatusteni päällä ja hautomaan niistä entistä kirkkaampia. Aamuinen energialataukseni on hiutunut jonnekin tähän työpöydän läheisyyteen lattialle, murustanut näppäimistön ja ennen lopullista häipymistään jätti tyhjiön, jonka täyttämistä olen sinnikkäästi harjoittanut. Asiat ovat vielä sisäisen työryhmäni aloituspalaverissa nimenhuudossa. Mutta kyllä tämä tästä. Ja jos ei, niin huomenna toivottavasti on parempi päivä. Tänään Leonard on saanut laulaa äänensä käheäksi (ai niin, sehän on valmiiksi sellainen), no joka tapauksessa kaikki mahdollinen melankolia on valutettu Mediaplayerista.

- Puh, kun aamulla heräät, mitä sanot itsellesi ensimmäiseksi? kysyi Nasu.
- Mitä tänään on aamiaiseksi? sanoi Puh.
- Mitä sinä sanot?
- Minä sanon: Mitähän jännittävää tänään tapahtuu, sanoi Nasu.
Puh nyökkäsi miettiväisesti. - Se on sama asia, hän sanoi.
Näin ajattelee mea @ 14:52

 
Oppisinko jotain tästä päivästä

Listalla Mitä en kovin mieleläni haluaisi tehdä on kolmen kärjessä esiintyminen isossa luentosalissa isolle joukolle, joka itse asiassa ei ole yhtään kiinnostunut asiasta, vaan istuu paikalla kommunikaattoreitaan räpläillen, koska poissaolo laskettaisiin kiinnostumattomuuden osoitukseksi yhtiön kokonaisvaltaisen tilan hahmottamisessa. Edellistä epämieluisampaa on vain y.m. asian tuplaantuminen. Olen valmistautunut nyt noin kuukauden tällaiseen luennoimiseen, tehnyt ja hionut PowerPoint-esitystä kaikkine kilkkeineen, harjoitellut ja ottanut aikaa, jotta 20-minuuttiseni tulisi täydellisesti hyödynnettyä, mutta niin, että kysymyksiin jää aikaa, muttei liikaaa. Tänään piti olla se suuri päivä, mutta sähköpostini ilmoitti luennon siirtyneen kuukauden päähän.

Ensireaktio oli helpotus, ja otsatukkaa heiluttava vapautunut henkäisy. Mutta helpotus kostetttin heti perään musertavalla tietoisuudella siitä, että se on kuitenkin edessä. Uusi kuukausi jännittämistä, edelleen hiomista ja yritystä vielä parempaan. Vaikka tämä päivä olisi ollutkin pelottava, olisi se ollut ohi neljältä. Mihin siis käyttäisin täksi päiväksi lataamani energiamäärän? Tällä latauksella normaalin työskentelyn aloittaminen ottaa vähän aikaa.

Aivoni työskentelevät nyt jossain toisaalla. Päässäni on yllättäen tilaa, joka täyttyy hallitsemattomasti. Ensimmäisenä sinne on nyt tunkemassa luettuja viisauksia, joilla alitajuntani ilmeisesti haluaa minulle kertoa jotain. Kuten tämä:

"Valon Soturi tietää, että hänen sydämensä hiljaisuudessa on järjestys, joka ohjaa häntä".
Paulo Coelho: Valon soturin käsikirja.


Näin ajattelee mea @ 08:00

 
Dear FurureMe

Lähetä itsellesi sähköpostia tulevaisuuteen: "Rakas Mea, mitä sinulle kuuluu tänään. Onkin vuolaat virrat juoksutettu koskessa sitten viimekirjoittamisen. Onko maailmasi muuttunut, onko valmiimpi ja tuliko parempi? Ovatko unelmasi toteutuneet? Saitko aikaiseksi mitään valmiimpaa kuin sekalaisen päiväkirjan? Toteutuiko suurin haaveesi? Jos ei, niin jatka yrittämistä. Tuus/-mea-"


(Via Wannabe Weblog)
Näin ajattelee mea @ 14:15

 
kröhöm...


VERBAL VIRTUOSE:
You are the verbal virtuose that we would all like to be. You read a lot and write effortlessly and well. Everyone is waiting for your novel!

What kind of blogger are you?
brought to you by Quizilla

Muunlaista tulosta tuskin näillä foorumeilla kehtaa julkaistakaan.

Kautta Merten ja Absoluuttisen totuuden.

Näin ajattelee mea @ 12:49

 
Vaatteet on mun aatteet

Aamulla ensilenkillä koiran kanssa huomasin, että on järjettömän liukasta ja koska minulla oli keliin sopimattomat korkeakorkoiset kengät, arvatkaa, vaihdoinko kengät töihin lähtiesssäni. No en vaihtanut. Lähdin vaan hiukan aikaisemmin, jotta ehdin sipsutella säällisessä ajassa sievästi bussipysäkille. Nilkkureissani on 7-senttiset kapaet korot (korkeammissa ei varpaani ylety maahan), makea kärki ja ne viestittävät kantajansa naisellisuutta ja ajan hengessä kiinni olemista. Niillä on siis tärkeä tehtävä. Jos joku nyt luulee, että pidän hankalakulkuisia korkeita korkoja, koska miehet niistä kuulemma tykkäävät, on minun tuotettava pettymys: pidän niitä yksinkertaisesti siksi, että ne ovat niin makean näköiset.

Olen jonkinasteinen kenkäfriikki. Omistan kyllä yhdet järkevät, lämpimät, helppokulkuiset talvikengät, mutta pidän niitä vain pimeällä koiran kanssa kulkiessa. Mitä siis haluan kertoa sillä, että käytän hengenvaarallisia korkokenkiä. Osa kumpuaa tietysti pienestä koostani, jokainen lisäsentti korottaa hiukan itsetuntoa, ja korkokengissä ryhtikin oikenee kuin itsestään, askel on naisellisen letkeää ja niillä kävellessä voi nauttia siitä naiseuden hienoisesta etuoikeudesta, jota miehellä ei ole. Voi tuntea olevansa nainen. Kengillä sen voi tehdä hienovaraisemmin kuin vaatteilla, joilla sitten kerrotaan rautalankamallilla, millä mielellä tänään ollaan.

Vaatteeni ovat aina enemmän tai vähemmän mustia, sillä viihdyn mustissa. Mustiin pukeutunut ei ole koskaan huutomerkkinä ihmisjoukossa, vaan voi tarkkailla huomaamattomana sivusta. Musta on myös käytännöllistä, sen kanssa sopii melkein mikä tahansa väri, jolla voi sitten halutessaan kertoa mielialansa. Mustiin pukeutuu toisaalta ja toisaalta -ihminen: haluaa sulautua, mutta toisaalta erottua. Mustiin pukeutuja kertoo pienillä, osin huomaamattomilla yksityiskohdilla jotain, joka on tarkoitettu vain toisen samanmielisen ymmärrettäväksi.

Joitakin vuosia sitten, kun uutena työntekijänä minun aatteitani ei vielä kukaan tuntenut, olin hiukan hämmentynyt työtovereiden ja asiakkaiden arvokkaan kunnioittavasta käytöksestä. Ajattelin, että onpa täällä vanhanaikainen ja jäyheä henki, kunnes eräs vanhempi ystävällinen herrashenkilö tuli kättelemään ja sanoi: "Otan osaa."
Näin ajattelee mea @ 08:03

 
Toisaalta olen sitä mieltä, että...

Aamulla pyöritellessäni päässäni asioita, huomasin aikaa kuluvan taas kerran siihen, että kuuntelin itseni molempia puolia. On niitä useampiakin, mutta niistä pari on onneksi samaa mieltä asioista. Tämä piirteeni tekee joskus elämän hankalaksi ja vie luvattoman paljon aikaa, mutta antaa palkinnoksi usein aika mukavia asioita. Kuten kiinnostuksen mitä erilaisimpiin asioihin ja tutustumisen uskomattoman upeisiin ihmisiin, joihin ei ilman luontaista uteliaisuutta ja kaikenlaista kiinnostusta monenlaiseen tutustuisi, mikä onkin yksi tämän elämän antoisimpia puolia.

Tämä toisaalta ja toisaalta -persoonallisuus hankaloittaa elämää, mutta toisaalta (hehheh...) antaa kaksinkertaisesti takaisin. Käytännön tasolla mm. asiakaspalautteisiin vastaaminen on joskus mahdotonta, sillä asian useampia puolia ei voi ruksata radio-nappilalla. Testeihin vastaaminen on samasta syystä onnetonta; täytyy tehdä testit pariin kertaan, ja usein tulokset kertovat yhdessä sen, mitä paketti pitää sisällään.

Tänä aamuna keksin todennäköisen selityksen, miksi jotkut vitsit iskevät tajuntaan ja jaksavat naurattaa yhä uudelleen: minua naurattaa vitsi, joka on tällainen toisaalta mutta taas toisaalta, sellainen, joka syöttää sekä pääruoan että jälkiruoan samaan aikaan. Tai jotain. Toimiakseen sen täytyy osua kaikilla kärjillään yhtä aikaa. Esimerkkinä omituisesta huumorintajustani käyköön tämä Mitvitin lausahdus: "Joskus historian hämärissä - tarkalleen ottaen huhtikuussa 2003 - sitä tuli perustettua blogi, nettipäiväkirja, journali, diary - miten vain, ja nimettyä se mitvitiksi. Jos se on vielä epäselvää, niin mitvit on kansanomainen slangi-ilmaisu, kysymyssanapari, jonka siistitty versio voisi olla vaikkapa "kysyn vaan" - hei, siinäpä oiva nimi blogille, taidanpa ottaa sen. Varattu? Mitä vit...?."

Jos joku nyt tästä päättelee, että minua on helppo huvittaa, niin erehtyy ja häveten tutkikoon oman huumorintajunsa tilaa.
Näin ajattelee mea @ 14:26

 
Aamun avauksia

Heräsin tänä aamuna pirteänä ennen kellon soittoa, mutta jatkoin loikoilua sängyssä ja odotin Leonardin kutsuvan minua päivän askareisiin. Siinä levitoidessani keksin paitsi vastauksen muutamaan ongelmaan, ratkaisin maailmankaikkeuden arvoituksen, suunnittelin firman pikkujouluja ja mietin, minkä mustan puseron ja siihen sopivat mustat housut tänään laittaisin päälle, mikä olikin vaikein ratkaistava. Ehdin jo tuskastua, kun ei kelloceedee jo soi ja sitten kun sen teki, niin huomasin, että se oli tunnin liian paljon. Olin siis käyttänyt tärkeään suunnitteluun ajan, jonka muuten olisin käyttänyt heräämiseen ja kahvin juontiin, ei paha. Toisaalta en vieläkään ymmärrä, miten se on mahdollista, sillä eilen aamulla se oli vielä talviajassa, mutta on siirtynyt itsekseen takaisin kesääm. Joku todellakin suunnittelee vallankumousta, joku joka päivittelee blogiani ja siirtelee kellojani, piilottaa vaatteitani ja hävittää tärkeät paperini. Hyvä puoli oli se, että löysin itsestäni pikalähtijän: yleensä nautiskelen lehdestä ja kahvista tunnin, nyt skippasin ne ja olin pysäkillä hiukan aikaisemmin kuin normaalisti.

Minut on paljastettu: eilen klinkautti sähköpostini lähetyksen, jossa eräs bloggeritoveri kertoi, kuka minä oikeasti olen. En hänelle kuitenkaan paljastanut, että sivut, jotka hän löysi, ovat kolmannen sivupersoonani tuotoksia, oikea minäni on jotain aivan muuta. Jonka paljastuminen on tietysti sekin vain ajan kysymys.

Työtoverini Ben kantoi eilen huolta pikkutyttöjen napojen paleltumisesta; tässä ovat muotimaailman tiennäyttäjät lukeneet kollegan palstaa tarkasti ja toimineet nopeasti, sillä Aamulehti uutisoi napapaitojen olevan nyt poissa, out, lopullisesti förbi. Kunnes taas tulee ihan uutena ilmiönä uudelleen. Muistan itsekin kulkeneeni napapaidassa vuonna yksi, ja sen jälkeen muistaakseni viela vuonna kahdeksan, ja muotiin se on tullut senkin jälkeen kaksi kertaa, mutta en sitten enää niitä pitänyt. Ehkä jo seuraavalla kerralla.

AL uutisoi tänään senkin, minkä uutistoimisto Mitään Ei Armahdeta paljasti jo aikaa sitten. Hauska tietää, että toimituksessa joku lukee palstaani.

Sisäinen insinöörini sai eilen ratkaistua kommentointi-ongelman, jonka toimivuutta nyt jännityksellä odotan.
Näin ajattelee mea @ 07:47

 
Aika on suhteellinen käsite

Blogini näyttää ryhtyneen itsenäiseksi, väitti päivittyneensä tänään, vaikka hylkäsin hänet kyllä eilen illalla hyvissä ajoin. Mutta koska en halua tuottaa pettymystä tänne tulleille (vaikkakin eilisillan testi kannattaa vilkaista), lisään aamukuulumiset. Viikonlopun aloittanut valvominen sekoitti unirytmini täysin eikä asiaa helpota lumen tuoma kirkkaus, joka luo tosin erityisen hyvät olosuhteet yölliseen hiippailuun, koska valoja ei tarvitse sytyttää. Jotta kaaos olisi täydellinen, ovat kaikki lukemattomat kelloni eri ajassa: osa talvi- ja osa kesäajassa, kaikki joko edistävät tai jätättävät, joissakin on patteri lopussa ja yksi käy Kiinan aikaa (sain sen tuliaisiksi Kiinasta, mutta nuppi on irti, enkä voi kääntää viisareita, ja koska kello on kaunis, pidän sitä). Sillä, mitä aikaa kello näyttää ei sinänsä ole merkitystä, koska en koskaan katso kelloa, pidänkin niitä vain siksi, että ne ovat kivan näköisiä.

Viikon alkajaisiksi testi, joka kertoo, millainen työpaikka sinulle sopii. Corporate Culture Testi (via Marjut) on pitkä, ja sopii siten työpaikalla tehtäväksi, mutta koska olen kunnon tyttö, itse tein sen yöllä.

Mea, you'll thrive in a corporate culture that allows you to be a Visionary

In your book, the future is now. You're motivated by being part of something new and exciting. And to reach those ends, you're willing to take some risks. You have personal expectations and want to ultimately make a difference in this world and your workplace. Work is not just a paycheck for you and it shows in how you care about what you do. You're a standup person and are committed to the success of any organization you work for — willing to accept responsibility squarely on your shoulders.

But you won't get far if you're working for a company that's not based on a system that values your contributions. What kind of work environment will really let you shine?
Näin ajattelee mea @ 08:26

 
Viikonlopun saldo

The Gematriculator is a service that uses the infallible methods of Gematria developed by Ivan Panin to determine how good or evil a web site or a text passage is.
Basically, Gematria is searching for different patterns through the text, such as the amount of words beginning with a vowel. If the amount of these matches is divisible by a certain number, such as 7 (which is said to be God's number), there is an incontestable argument that the Spirit of God is ever present in the text. Another important aspect in gematria are the numerical values of letters: A=1, B=2 ... I=9, J=10, K=20 and so on. The Gematriculator uses Finnish alphabet, in which Y is a vowel.

Testasin viikonlopun blogitekstini ja hämmästykää: 33% EVIL/77% GOOD. Koko blogi 40% EVIL/60% GOOD. Eli parempaan suuntaan menossa.



Näinkin havainnollisesti päätän tämän viikonlopun.
Näin ajattelee mea @ 22:22

 
Kokototuus

Totuushan on nyt niin, että tää täällä on tumpelo, joka yritti laittaa kommentointilaatikkoa, joka ei sitten toiminut ollenkaan, ja sitten se vähän näytti kuin olisi ollut kunnossa, mutta kommentit on jossain huitsulan nevadassa, joten nostan nyt pienet kätöseni pystyyn ja pyyhin pois kaikki yritelmäni. Eikäpä mulle kukaan mitään olisi kommentoinutkaan.
Näin ajattelee mea @ 18:20

 
Osatotuus

Äsken ulkona käydessäni sain vangittua kamerallani oheisen pulun. Olen satavarma siitä, että juuri tämä pulu oli Jannen löytämän haukan aamupala. Puluparan on nyt selvittävä tämän silmittömän raakuuden seurauksia silmitttömänä.

En ole muuten koskaan nähnyt pulun poikasia. En sen paremmin kyllä minkään muunkaan linnun poikasia. Paitsi sorsan, mutta nehän ovat oikeastaan teinejä jo silloin. Ihan lapsilintuja ei näe koskaan. Ruokitaanko linnunpesissä lapset sänkyyn aikuisiksi asti. Lähtevätkö ne suoraan pinnasängystä maailmalle. Ei ole helppo lintuäidin osa. Ja puhutaan vielä lintukodosta: täytyy tarkoittaa laiskojen lasten unelmien ykkösmestaa: isä raataa maailmalla pesäaineita kasaan nokka väärällään ja äiti kantaa matoja lasten suuhun.

Ei päivää, ettei joku totuus valkenisi.
Näin ajattelee mea @ 16:15

 
Anonymous Bloggers

Ei ole helppoa elämä meillä AB-kerholaisillakaan. Koko ajan saa vilkuilla ympärilleen, markettimatkalla kahistella pusikoita ja tarkistaa lattialle jätetyt sukkakasat, josko olisivat vaihtaneet paikkaa. (Siellä on muuten yksi musta sukka, jätin sen vahingossa, näkyy tänne asti webbikameraani). Eikä siinä mitään, mutta kun ei jaksaisi olla aina täydessä tällingissä, kun ei yhtään tiedä, milloin TV-kamerat ja mikit työntävät keski-ikäisten naisten jonot lakoon marketin kassajonossa ja seuraavat meidän tekemisiämme. Kärsiihän tässä sosiaalinen elämä, jota olen harrastanut innokkaasti kulmagrillin yömyyjän kanssa ostaessani jokapäiväistä Teekkarin törky –annostani.

Eikä tuokaan vielä mitään, mutta on kuulkaa tosi vaikeata kirjoittaa uskottavasti naisen elämästä, kun ainoa naistuttu on se grillin myyjä, eikä sekään puhu minulle enää, kun oksensin siihen tiskille. Vaikeinta varmaan on kuitenkin muistaa, mitä minnekin blogiin on tullut kirjoitettua. Aikaa menee tajuttomasti, kun pitää lukea rotulistaa läpi monta kertaa päivässä, että tietää, mitä on taas paljastunut ja mitä meistä on kirjoitettu. Öisin ei saa nukutuksi, kun joku on kiilannut ohitseni ja vienyt puolet lukijoistani ohikiitäessään. Ja jotta ei varmasti jäisi yhtään luppoaikaa, täytyy jatkuvasti tarkkailla kävijälaskureiden kävijöitä.

Kaiken tuon vielä kestäisi, mutta nyt ahdistaa ajatus, että olen osasyyllinen yhden tyypin ryypiskelyyn.

Lopettaakseni kaikki arvailut siitä, kuka oikeasti olen, tein testin ja vastasin kerrankin rehellisesti kaikkiin kysymyksiin. Pelottavan oikea tuloshan siitä tuli.


Exhibitionist

You're wild and crazy and nothing pleases you more than to be the center of attention and you'll go to great lenghts to get it. A natural comedian and born actress, you love to entertain and people love being entertained by you. Wild and crazy and not afraid to take a dare. At best you are fun loving and entertaining at worst you are a show-off and compulsive liar. Your drug of choice is the spotlight but be careful you don't get addicted. You have a hot temper and are flarely competitive, but underneath it your tough exterior you are very insecure, which drives your compulsive attention seeking behavior. You might want to stop trying to outshine, out perform and outdo your friends while you still have some left.
The ULTIMATE personality test brought to you by Quizilla

Näin ajattelee mea @ 00:15

 
Treffit oman sisimmän kanssa

Luin juuri kirja-arvostelun Inka Nousiaisen Karkkiautomaatista, jossa päähenkilö on parikymmentä ja jotain, hukassa ja tunnevammainen. Siitä kumpusi mieleeni, että koska aihe ei ole ikään sidottu, niin miksi sitoa se siihen. Varmaan siksi, että parikymppiset hakisivat siitä lohtua ja suuntaa, mutta samalla sillä karsitaan se suuri joukko potentiaalia lukijakuntaa, joka lukisi kirjan kyllä, mutta ei jaksa kiinnostua nuorisoangstista. Esimerkiksi minut. Voiko sitten kirjan kirjoittaa niin, että ikää ei alleviivattaisi mitenkään? Tehdäänhän elokuviakin niin, vai ajatteleeko joku useinkin, minkä ikäistä päähenkilö esittää. Minä en ainakaan ajattele. Jos nyt luetaan ulkopuolelle lapset, joita esittämään tarvitaan lapsia, on ikäkysymys epäolennainen muun tärkeämmän taustalla. Miksi kirjoissa sitä kuitenkin niin alleviivataan? Yritetäänkö auttaa lukijaa luomaan helpommin kuvaa päähenkilöstä vai kalastellaanko lukijoita tietystä ikäryhmästä, mikä sinänsä on turha toimenpide, sillä onhan 15-75 -vuotiaita enemmän kuin 15-20 -vuotiaita ja jos on enemmän, niin myy enemmän. Vai katsotaanko lukijan olevan kykenemätön yksin selviytymään hahmon tyypittelystä, elokuvissahan hahmo on, ei sitä tarvitse selittää.

Yleensäkin iällä lokeroidaan ihmisiä areenoilla, joissa sillä ei ole mitään merkitystä. Onko esimerkiksi mitään väliä, minkä ikäinen on joku bloggaaja? Ei ole, ei. Ja kuitenkin sitä silloin tällöin tuodaan esiin hengessä, kuin sillä haluttaisiin kertoa, että tämä on sinulle tai sinulta pois. Ajatukset ovat iättömiä ja hyvät ajatukset erityisesti. Loogisesti ajatellen luulisi, että mitä kauemmin on ajatellut, sitä enemmän ajatuksissa on ainesta, mutta eihän se tietysti aina niinkään ole. Ja juuri se taas todistaa, ettei iällä pitäisi olla mitään merkitystä missään suhteessa.

Työkavereita ei ajattele minkään ikäisinä, mutta miksi ikä nousee heti mieleen, kun painetaan toimiston lasiovi kiinni ja mennään muuhun maailmaan. Ihminen on ihminen. Viisas, hauska, ärsyttävä, lohduttava, ystävä, rakas, vihollinen. Onko iällä tässä väliä. Paitsi tietysti silloin, jos ärsyttävä ihminen on nuori, on hän todennäköisesti ärsyttämässä kauemmin kuin vanhempi ihminen. Jos taas rakas, niin rakkauden osapuolten suurinpiirteinen saman ikäisyys antaa mahdollisuuden rakkauden olemassaoloon molemmille yhtä kauan. Olen itse pyrkinyt ajattelemaan iättömästi, suhtautumaan avaramielisesti kaikkiin, mutta joskus törmää omiin sisäänrakennettuihin kulmiinsa ja alkaa toimia vastoin ajatuksiaan. Ei ennakkoluuloisesti, vain haikeana.

Näin ajattelee mea @ 14:42

 
Onko valvotun yön jälkeistä elämää

Selittäkää jos pystytte, miten huono elämä voi olla hauskaa. Jos nyt huonoksi voi sanoa vaatimatonta määrää valkkaria ja myöhään yöhön jatkunutta keskustelua, joka piti lopettaa molempien osapuolien silmien näkökyvyn saavutettua asteen, jossa aata ei erottanut ööstä. On muuten valkkarissa vaikeata kirjoittaa. Mutta hauskaa oli, pitkään aikaan en ole itselleni niin paljon nauranut. Puhdistavaa. Tämä viisas ystäväni epäili minun löytäneen oman Leonardini tulkittuaan viimeaikaisia päiväkirjamerkintöjäni. Jotain olen toki löytänyt; itsestäni uusia ulottuvuuksia, rauhaa, selkeyttä ja hyvää oloa. Ja uskoa ihmisiin; viisaus ei olekaan kuollut, eikä se olekaan vanhojen viisaiden yksinoikeus. Ja tällä en nyt viitannut itseeni, vaan niihin löytöihin.

Mielen täyttää nyt sen laatuinen seesteys, että tästähän ei voi seurata muuta kuin jonkinasteinen katastroof. Putoaako taivas niskaan, sortuuko juuri rakennettu korttitalo, pettääkö arviot; jään mielenkiinnolla odottamaan. Vai uskoisikohan ihan vaan pokkana, että joskushan sitä ihminen lopullisestikin jotain löytää. Itsestään ja muista.

Nyt, kun olen ollut näinkin lennokas, lopetan vielä, kun se on turvallista.
Näin ajattelee mea @ 10:58

 
Kyborg-nainen

Koska päässäni nykyisin on niin paljon ajatuksia, etten ajoittain löydä sitä oikeaa juuri silloin, kun tarvis olisi akuutti, olen haaveksinut päähän rakennetusta Googlesta. Mutta mitä suotta siihen jättämään, asennetaan useampia osia ja parannellaan vanhoja samassa huollossa. Ja samoin tein voisi minusta tehdä vaikka Xenan näköisen.

Muistia saisi tietysti lisätä ja varmuuskopioinnin hoitumaan automaattisesti. Mielelläni myös muutaman kykysirun ottaisin, ranskaa ja italiaa voisin puhua, laulutaitokin lienee ostettavissa. Vaikka mielelläni tuonne pääkoppaan panostaisin eniten, niin en pahakseni panisi ulkoisiakaan ominaisuuksia: silmälasit lienee helppo korvata ja virittää samalla pienoisnäyttö, joka toimisi samalla tarvittaessa aurinkolippana. Voisin bussissa työmatkat hyödyntää blogeja lukemalla. Kädet voisi unohtaa turhan paljon huoltoa vaativina osina kirjoitustyövälineinä: miksei teksti voisi siirtyä suoraan aivoista editointiin, josta hyväksymisen jälkeen julkaisuun. Puppulausegeneraattori on tietenkin vakiona, ja siitä tarvittaessa voisi ajaa läpi tietyt paperit. Jossain alan erikoisliikkeissä on varmasti ostettavissa myös huumorinpilkettä, ymmärrystä, terveyttä ja virussuodatin. Tarkemmin ajateltuna en haluakaan olla Xena, vaan voisinkin olla Modesty Blaise.

Paitsi, että tällä virittelyllä pärjäisi paremmin hektisessä maailmassa, luulen, että olisin myös miesten mieleen. Kukapa mies voisi vastustaa kiusausta päästä virittelemään minua, optimoimaan ominaisuuksiani ja putsaamaan piirejäni.

Pelottavan lähelle osuu jälleen kerran Kuhla Kaan :"Citysinkku, joka ajaa joka perjantai Hakaniemestä kello 17:40 lähtevällä metrolla itäkeskukseen ja ostaa sieltä paketin munanuudeleita ja jonkin hepenen." Paitsi, että ostan kalapuikkoja ja pipperitaikinaa.

Näin ajattelee mea @ 15:31

 
Ystävät-toverit

Jokaisella on toivottavasti ystävä tai usea. Jos on onni omistaa yksikin hyvä ystävä, on hänessä luultavasti kaikki ne ominaisuudet, joita laajaa ystäväpiiriä paimentava hakee eri tilanteissa eri ystävistään. Ja jotta jälleen kerran välttyisin joutumasta suohon tai metsään, rajaan aiheeni ulkopuolelle määritelmät siitä, mikä on ystävä, mikä toveri. Jokaisella on sille tietenkin omat syvyytensä, mutta sehän se onkin se pointti.

Ystävät-toverit on yksilöinä kuitenkin tunnistettavissa eri toimenkuviensa kautta. Yhtä tarvitaan yhteen ja toista kolmanteen tarpeeseen. Sillä tarpeitahan ne ovat, ne aukot ja kulmat, joita hiomaan ystävä-toveri on hyvä. Ystävällä voi olla myös useita eri toimenkuvia, jolloin hän hakee kulloisenkin tarpeen mukaan eri kaavun harteilleen. Seuraavassa oma näkemykseni toimenkuvista.

Itkumuuriystävät : näille soittelen ne suurimmat murheet ja silloin, kun hätä on syvin. En ujostele pahimpienkaan asioiden kertomista, enkä ajattele, miltä näytän itkiessäni tai örveltäessäni räkä poskella naulakot selässä hänen hoivattavakseen.

Vierelläkulkijat: näitä on elämän varrella useitakin, tulevat ja menevät, mutta aina oikeaan aikaan osaavat olla läsnä. Vierelläkulkijat ovat viisaita ja auttavat suurissa elämän muutostilanteissa. Heidän rinnallaan tunnen hienoista pienuutta ja kunnioitusta. Heihin otan yhteyttä silloin, kun suuri myrsky on alkamassa. Usein he ottavat itse minuun yhteyttä. Heidän kanssaan käydään ne sisintä kääntävimmät keskustelut. Näihin suhteisiin saattaa tulla vuosienkin katkoksia, mutta kun taas tapaa, on kuin aloittaisi eilisestä.

Samanvireiset: näitä tapaa työpaikoilla ja harrastuksissa. Joidenkin ihmisten kanssa asiat vaan hoituvat mukavammin ja hauskemmin. Miksen siis asioisi heidän kanssaan. Asiat ymmärretään puolin ja toisin puolista sanoista, usein ei tarvita niitäkään. Muita virityksiä näiden kanssa ei yleensä ole, ystävyys rajoittuu työpaikalle.

Kaupunki punaiseksi –ystävät: näiden kanssa lähdetään hauskanpitoon, maalataan kaupunki punaiseksi. Nämä ovat hyviä aitoon hauskanpitoon, mutta näille ei kerrota murheita tai paljasteta syvimpiä syövereitä.

Vaarallinen ystävä: tämä ystävä kuuluu tähän "pidä ystävät lähellä, mutta viholliset vielä lähempänä" –kastiin. Pieni kilpailu pitää vireänä puolin ja toisin.

Running-up –ystävät: sitten on se viimeisin, mutta ei vähäisin porukka. Tänne kaikki aluksi tulevat asettuen sitten kukin toimenkuviinsa ajallaan tai jäävät pois koko näytelmästä, jos niin on parempi. Tähän porukkaan tullaan moninaisia eri reittejä: osa tulee sattumalta, osa pitkällisen hieraamisen jälkeen, osa löytyy juuri oikeaan tarpeeseen ja osa on vain kertakaikkiaan niin mukavia tai oikeita ihmisiä, he vain loksahtavat omaan elämään oikeaan aikaan. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä parempaa sakkia tähän ryhmään tulee, sillä karsinta on tapahtunut jo ennen kuin kilpailu on edes alkanut. Elämän yksi suurista herkuista on uuteen ihmiseen tutustumisen aika. Vastapalloihmisen löytyminen on running up –ystävyyden suola ja pippuri.

Sain tänään yhdeltä Running up –ystävältä Tori Amoksen levyn. Olen myyty.

Näin ajattelee mea @ 09:14

 
Naisen mieli, osa 2

Tiedättehän sen tunteen, kun se odotettu posti tai soitto vihdoin tulee. Mitä kauemmin toistit aiemmin kuvaamiani temppuja, mitä enemmän pyöritit asioita päässäsi, mitä varmempi olit, että sinun pitäisi nyt ymmärtää jotain, sitä autuammalta tuntuu, kun se viesti vihdoin tulee. Suupielesi vetäytyy hymyyn, ryhti suorenee, ja elämä hymyilee koko kalustollaan. Sähköposti on paras, sillä sitä voi käydä lukemassa yhä uudelleen, etsiä piilomerkityksiä, kätkettyjä tarkoituksia ja yliymmärtää viestin rivinvälit. Haluaisit vastata heti, mutta et halua antaa yli-innokasta kuvaa itsestäsi.

Onnellinen olemuksesi säteilee hyvää mieltä ympäristöösi, kerrot kaikki muistamasi vitsit kahvipöydässä ja annat ihan vähän ymmärtää, että sinulle on nyt jotain ihanaa tapahtunut. Eikä sitä voi olla huomaamatta. Väliin olet omissa maailmoissasi, mutta palaat hetkittäin taas lukemaan viestiä.

Elämä on niin mukavaa.
Näin ajattelee mea @ 19:46

 
Naisen mieli

Tiedättehän sen tunteen, kun odottaa postia tai soittoa joltain tietyltä henkilöltä: kurkistaa postilaatikkoon silloin tällöin, sitten vähän useammin, ensin toivorikkaana ja sitten aina vaan pettyneempänä tai tarkistaa seitsemännen kerran, että puhelin ei ole äänettömällä. Luuripuhelinten aikaan tarkisti moneen kertaan, että luuri on paikallaan ja linja auki. Jos postilaatikossa näkyy saapuneita tai puhelin soi, ilo ailahtaa: nyt. Viesti on tietenkin joltain muulta. Pettymys. Sitten alkaa pyörittämään päässään, että sanoinko edellisellä kerralla jotain, joka aiheuttaa tämän vaikenemisen, yrittää muistella ja lukea sitä vastaanottajan silmin, kuunnella korvin. Hm. Entä laitoinko yleensäkään sen postin, ei sitä näy kyllä lähteneissä, mutta ei ole luonnoksissakaan. Melko varma, että on laittanut, mutta entä jos ei sittenkään, tai jos se ei ole mennyt. Entä jos laitoinkin sen vahingossa väärään osoitteeseen, ei, kyllä se oli vastauspostina. Hm. Ehkä vastaanottajalla ei ole mahdollisuutta lukea. Ei, kyllä tämän hiljaisuuden täytyy olla viesti. Tai jos ei kuitenkaann. Enhän voi lähettää uuttakaan postia tai soittaa muka muina naisina, koska sitten vastaanottaja saattaa tuntea olonsa ahdistetuksi. Jos selittelee, että mahtoiko edellinen postini tulla, haistaa hän heti, että tuossa tuo teppaa muka ettei tiedä, yrittää vaan tehdä itseään tykö.

Voi pojat, kun tietäisitte puoletkaan siitä, mitä meidän naisten päässä liikkuu. Tai ymmärtäisimme edes itse.

Tänään nauratti Moron, tuon Tampereen kiälen äänenkannattajan, vanha vitsi: "Mitä yhteistä on hiilellä ja lotalla?. Ne ovat molemmat jylsijöitä." Niin, onhan ne myös halmaita.
Näin ajattelee mea @ 07:42

 
Aikaloikka

Muistatko kuin eilisen.
Näin ajattelee mea @ 17:12

 
Harrastusten pariin

Älä Janne vaihda pois. Myös vanha kunnon Lagerfeld nappaa aika hyvin. Taidankin kotimatkalla poiketa rakkaan harrastukseni parissa Stokkalla: ruiskuttelen tuoksunäytteitä. Vaatekomerostani tulvahtelee ihana tuoksu, mutta juuri sitä ei ole missään myynnissä, sillä se on kokoelma noin viidestä eri tuoksusta.
Näin ajattelee mea @ 15:07

 
Hirveä meteli

Eilisen uutisköyhän aamun vastaisesti tänään on sen tuhannen asiaa pyörinyt päässä. Ne kaikki paukahti heti herättyäni (tsing tsing tsingiskaan) tajuntaani. Ongelmana onkin (kaikkien aikojen) nyt se, että en saa tältä (kaikkien aikojen naapurin rakastaja) meteliltä hetken (valintalon kassissa) rauhaa (tsing tsing tsingis kaan on talous vatupassissa). Päämetelin lisäksi (kaikkien aikojen naapurin rakastaja) luurangot kolisevat kaapissa aiheuttaen tuskallisen kakofonian.

Laitan Leonardin ääneen, noin, saan vähän rauhoitettua tilannetta.

Eilen luin ammattikuntaani kohtaan osoitetusta erittäin arvostetusta kunnianosoituksesta sekä artikkelin työnilosta ja niiden seurauksena ajatukseni liittyvät nyt jonkin verran työhön. Minulla ei yleensäkään ole vaikeuksia lähteä aamuisin töihin, lähden mielelläni pää täynnä asioita innokkaana tarttumaan niitä sarvista. Ja töistä poislähtemisen kanssa on joskus ongelmia, kun en malta lopettaa. Aamulehden yleisönosastossa tänään eräs opettaja kyseli, kuka muu ammattiryhmä suostuu tekemään ylitöitä puolitoista tuntia tunnin palkalla. Ei ehkä ihan noin, mutta ilman korvausta kylläkin aika moni. Minä esimerkiksi; vaikka kuriositeetin vuoksi sitä muka valittelenkin, niin oikeastaan en välitä. Viihdyn työssä. Teen sitä kotonakin, siis en kotitöitä, vaan työtöitä. Tunnen sellaista vanhanaikaista työniloa, jota ei saa seinäkiipeilykursseilla, motivaatioiltapäiviltä tai yhteisiltä saunailloilta. Tätä työniloa saa itsensä sisältä, uuden oppimisen autuudesta, asioiden tajuamisesta, itsensä toteuttamisesta ja tunteesta, että osaa jotakin, mitä joku muu ei osaa, ainakaan tässä talossa ja ainakaan yhtä hyvin, ainakaan tänään. Nyt saan varmasti kenkää Kahvitauko-tiimistä, mutta ehkä saan keitellä mukaville työtovereille kahvia.

Höllennän vähän työhullun kireää kaavun kaulusta ja heittäydyn toiseen aiheeseen. Rakastan parfyymejä ja mielialan mukaan niistä rakkaimmista aamuisin valitsen sen päivän tuoksun. Tänään se on Gaultier, mutta rivissä odottavat omaa päiväänsä Angel, Hypnotic Poison ja Moschinon Cheap & Chic.

Miehen tuoksuna paras on Jean Paul Gaultier, joka pyörtää askeleeni seuraamaan sen kantajaa. Toimii aina. Luurangot lakkasivat kolistelemasta, mutta Reetu jaksaa laulaa päässäni väärin, ainakin kuulostaa kummalliselta: Tsing tsing tsingiskaan, kaikkien aikojen naapurin rakastaja. Tsin tsing ...
Näin ajattelee mea @ 09:10

 
Onko rakkauden jälkeistä ystävyyttä

Jatkanpa vielä aiheesta, koska tästä jos mistä tiedän jotain. Otan oikein mukavan asennon keittiön pöydän ääreltä ja rupean päivystäväksi psykologiksi. Nythän on nimittäin niin, vaikka toisin jotkut kertovat ja televisio ja elokuvat myös virheellisen tiedon välitykseen syyllistyvät, että eihän sitä rakkauden jälkeistä ystävyyttä ole olemassa IRL. Ja nyt heti kuului tänne asti kiljahduksia. Ymmärrän tuskanne ja myönnän rajallisuuteni, mutta koska pääsen nyt tylyttämään, niin annan palaa. Suossahan me olemme, jos lähdemme tässä vielä määrittelemään, mitä se ystävyys ja rakkaus on, ja siksi myös on turha huudella mitään, oletan tietenkin, että puhumme oikeista asioista niiden oikeilla nimillä, ei teinarirakkaudesta. Ja puhun nyt ihan tällä naisen vaistolla ja sillä kokemuksen syvällä rintaäänellä, jonka lukuisista rakkaussuhteista hengissä selvinneenä olen hankkinut.

Rakkauden jälkeisen ystävyyden esteitä ovat mustasukkaisuus, kateus, viha, hylätyksi tulleen pettymys, hylkääjän uudet kiinnostuksen kohteet ja näiden eri tummuusasteet, variaatiot ja rönsyt. Suurimpia esteitä on mustasukkaisuus, joka saattaa vaivata, vaikkei rakastakaan, vaikka olisi itse lähtenyt ja vaikka olisi uusi rakkaus vierellä. Kummasti vaan jostain kumpuaa ajatus, että "se on mun mopo, sillä ei muut saa ajella". Hylätyksi tullut tuntee tietysti ne tuhannet tunteet, jotka pahimmassa tapauksessa yltävät inhon asteelle. Aika jääkäri on se, joka siitä vielä vääntää ystävyyttä. Ja sen pitäisi olla vielä molemminsuuntaista.

Vai eikö kukaan muu tunnusta tunteneensa sydänalassaan läikettä, kun entinen rakas kävelee uuden rakkauden kanssa kaupungilla vastaan. Oltiin sovittu, että jatketaan ystävinä, vaan kuinkas käy: jäätkö siihen kyselemään, miten sydän on jaksanut, miten oma on särkynyt ja syrjällään, miten yöt ahdistaa ja rakkaan entinen T-paita lohduttaa. Ja siitä sitten heipat teille, jatkankin tästä matkaa tyhjään kotiini. Nostan hattua, jos ei yhtään sattunut. Silloinkin, kun rakkaus ei ollut enää lopussa hääviä, vaan ajatteli, että korjaisi tuonkin tuosta joku, että pääsisi helpolla eroon, ja sitten kun näin tapahtuu, niin eikö vain musta sukka ole omassa jalassa.

Taidan olla huono ihminen, sillä minä en ainakaan pysty. Ystävät on ystäviä ja sanoisin jopa, että menevät rakkauden yläpuolelle, sillä he seisovat vierelläni silloinkin, kun rakkaus on jo kuollut. Tai eihän se rakkaus kuole, se on ikuista, vain kohde vaihtelee.


Näin ajattelee mea @ 15:16

 
Luomisen tuskaa

Nämä blogiyksinpuhelut ovat joskus aika huvittavia; normaali keskustelutilanne kirkastaa ajatuksia ja hioo silloin tällöin timantteja vaatimattomistakin aluista, mutta yksinpuhellen timanttien löytäminen ja ruudin keksiminen on pitkän ja tuulisen matkan takana. Joskus on ihan oikea aihekin, josta on oikein ajatuksia ja jopa mielipiteitä, mutta yleensä aamutuimaan sitä vaan alkaa kirjoittamaan ja toivoo, että käsivarsia pitkin valuu näppäimistölle kelvollisen oloista tekstiä. Sitten joskus, kun sen mielestään loisteliaan ja monimerkityksisen kielikukkasen, usein puolivahingossa, saa synnytettyä, niin jää itsetyytyväisenä odottelemaan reagointia. Ei mitään. Hiljaisuus.

Luotan valppauteesi jälleen kerran Kysyn vaan.
Näin ajattelee mea @ 08:30

 
Miehen ja naisen välisestä ystävyydestä

Janne pohdiskeli kirjoituksessaan minuakin useasti mietityttänyttä aihetta miehen ja naisen välisestä ystävyydestä. Siis ystävyydestä ilman muita virityksiä. Sellaisen suhteen syntymiseen ja ylläpitämiseen tarvitaan paljon sattumia, elämäntilanteita, viisaita kumppaneita ja omaa panostusta. Molemmille sukupuolille toista sukupuolta oleva ystävä olisi aarre, joka auttaisi ymmärtämään moniaita tilanteita, mutta vaikka toisin vakuutellaankin, on aika ilmeistä että oleminen vain ystävänä koetaan nimenomaan siten, että paino on sanalla vain.

Suhteen jompikumpi osapuoli odottaa ehkä jossain vaiheessa jotain muuta kuin toinen ja toisessa vaiheessa taas toisinpäin. Tasapainon saavuttaminen on toki mahdollista, mutta koetaanko se kompromissiksi. Aika usein. Ja vaikka yhtävyys alkaisikin molemmilla yhtäaikaa samoilta pohjilta, se saattaa muuttua matkan varrella ja pilata hyvän ystävyyden. Me naiset olemme niin tunteella eläviä, että huonolla hetkellä saatu ystävällinen ele tai sana saatetaan tulkita yli ja tunnetyhjiössä rakastutaan ystävään silmät sydämen muotoisina tuikkien. Ja toinen on nolo ja hämmentynyt ja yrittää ottaa etäisyyttä. Tai toisin päin. Kaikkihan toki tietävät, miksi esim. Kuumien aaltojen Pauli on naisten ystävä tai Sinkkuelämän Stanford Carrien ystävä: kun kaikki osapuolet tietävät, ettei virityksiä ole tai tule, on ystävyyssuhteen rakentaminen turvallisempaa. Jopa kumppanit puolin ja toisin hyväksyvät sellaisen ystävyyden, muuten on aika mahdotonta selittää, että me ollaan Penan kanssa vaan ystäviä.

Jos rakkaussuhteena alkanut juttu väännetään ystävyydeksi, on se vain ilmassa mitä selkeimmin. Ainakin sille osapuolelle, joka vielä rakastaa. Ja ainahan se niin käy, ettei rakkaus yhtäaikaa sammu. Jos ihmissuhteet olisivat helppoja, niin kaikilla olisi paljon kaikenlaisia ystäviä ja kaikki olisivat onnellisia. Paitsi päivystävät psykologit, joilla loppuisi työt, mutta toisaalta olisihan heillä ystäviä lohduttelemassa.

Onnellisinta on tietenkin olotila, että oma kumppani on sekä ystävä että rakas tai jälleen kerran toisin päin. Olen kuullut kaupunkilegendana, että sellainen olisi mahdollista, mutta elävää esimerkkiä en ole nähnyt. Tai sitten minun määritelmäni ystävyydestä ja rakkaudesta ovat liian vaativia. En usko tällä istumalla, että kukaan aviomies kakistelematta nielee, jos vaimo sanoo, että lähden tästä Penan kanssa risteilylle, jossa ajateltiin paneutua naiseuden syvimpään olemukseen.
Näin ajattelee mea @ 08:41

 
Identiteettiongelma

Sunnuntain ratoksi olen lueskellut blogeja urakalla ja olen löytänyt paljon hyviä kirjoittajia. Viisaita ja nokkelia. Ja sitten niitä toisia, tiätsä jotka pitkäst aikaa taas kirjottamas webbipäivist vaikkei oo mitää niiku sanottavaa kun mul menee kai ihan hyvin ja himaskii menee kai ihan hyvin. Jos pääsen täältä ojien pohjilta murskatun minuuteni ja itsetuntoni kanssa raahautumaan ihmisten ilmoille, niin tunnustan ihan suoraan: nehän ovat paljon viisaampia ja parempia kuin minä. Ainakaan en ruksaile teitä pamaukseeni, salaa käyn vilkuilemassa, jos oppisin jotain.

Anonymineetistä on myös käyty keskustelua: autsh, osui taas. Se onkin juuri se juttu, joka nyt sekoittaa mun pään, sillä oma kotisivuni toisaalla ja blogi ja sen liitteet täällä ja vähän tuolla sekä leipäpuun sivusto kustannuspaikalla vaativat aina eri ihmisen äärellensä. Kaikki ne naiset ovat minua, mutta koska ne ovat niin erilaisia, niillä täytyy olla eri nimet. Enhän minä muuten itsekään tiedä, kuka menee, ja missä. Kaikki ovat olemassa, joten onko niistä joku sittenkään anonyymimpi kuin se toinen. Nimihän on vain merkistö, joka on erottamassa minua toisesta. Ehkä Mea onkin se oikea nimi ja se toinen ja kolmas ovat anonyymeja.

Äskeisestä Idolsista taas kerran nautin eniten Kallosen ilmeistä; juuri tuollaista heittäytymistä itsekin haen päivät pitkät ja illat ja yöt.
Näin ajattelee mea @ 20:58

 
Peacemaker

Mitä tehdä, kun kuulet naapurissa käytävän sisällissotaa, jossa paukkuu, kolisee, mätkähtelee, kolahtelee, tömähtelee huudon ja nimittelyn säestyksellä. Misu ja Ben viittasivat eilen näiden näkemyserosotien jälkiseurauksiin, mutta mitä teet, kun sota on naapurissa kuumimmillaan. Ei haluaisi nolostuttaa tuttua menemällä väliin, mutta entä jos siellä tarvittaisiin apua. Entä jos saa itse turpiinsa, tai yllyttää toisen uhotekoihin ärsyttämällä juuri sen ratkaisevan kynnyksen yli. Kuuntelua, epäröintiä, paluu takaisin omaan turvaan, uusi kurkistus rappukäytävään. Ottelu tuntuu kovenevan. Ei, kyllä nyt on mentävä väliin. Puhelin taskuun, koira omaan makkariin, ettei käy kiinni, ja ovikellon soitto. Hiljaisuus. Toinen soitto. Hiljaisuus.

Joko siellä tehtiin ruumiita? Mikä nyt teen? Peräännyn naapurin ovelta, mutta onneksi oven lukko rapisee ja ovi raottuu. Itkuinen nuori mies raottaa ovea.
”Minä vaan tuolta naapurista, että tarvitaanko täällä apua.”
- ”Sori, meillä on vaan pientä erimielisyyttä, ei tässä mitään.”
”Onko rouva myös kunnossa?”
- ”Mari, tuutsä käymään täällä?” Reippaan, koskemattoman ja itsetietoisen näköinen nuori nainen ilmestyy näköpiiriini. Ei itkun tai lyömisen jälkiä, ei mitään viitteitä siitä, että hän kärsisi mitenkään.
”Okei, mä tästä lähdenkin. Koettakaa pärjäillä”

Riita ei jatku enää. Hiljaisuus laskeutuu taas rappukäytävään. Muistikuva itkuisesta nuoresta miehestä ja jäätävän etäisestä nuoresta naisesta jää askarruttamaan. Kumpi siellä kärsii enemmän.

Tunsin joskus pariskunnan, joka sittemmin erosi väkivallan vuoksi. Mies sai paistinpannusta kasvotuntumaan useamman kerran. Mies haki lopulta vaarattomampaa seuraa ja eron. Nainen jatkoi vainoamistaan ulottaen sen myös miehen uuteen vaimoon. Ero näissä jutuissa on yleensä seurauksena ennemmin tai myöhemmin, mutta eihän se rakkaus heti ensimmäiseen iskuun kuole, ei vaikka haluaisi. Mukaan tulevat vielä häpeä sekä usko toisen lupauksiin. Mutta jossain vaiheessa loppuu tietysti uskokin. Aina rakkauden kuoleminen kuitenkin koskee yhtä paljon. Jossain vaiheessa. Kuollutta ei koske mikään. Ei ihmistä eikä tunnetta. Useammin se saisi olla kuitenkin se tunne. Se kuollut.

Näin ajattelee mea @ 11:49

 
Pitkä ja rikas vai pieni ja köyhä

Onko minussa ainesta vai mitä: jo tuolla aiemmin haastelin siitä, että pieniä ihmisiä ei työelämässä johtajan paikoilla palkita. Aamulehden mukaan Yhdysvalloissa ja Britanniassa on tehty tutkimus, joka osoittaa, että työuransa aikana pitkät tienaavat enemmän kuin lyhyet. Selvityksen mukaan jokainen lisätuuma nostaa vuosipalkkaa noin 750 euroa. Pituudella on siis vaikutusta menestykseen työuralla. Tutkimuksessa seurattiin tuhansia ihmisiä lapsuudesta aikuisiksi. Vaikka pituudella ei pitäisi olla merkitystä muille kuin ammattikoripalloilijoille, sillä on siis merkitystä.

Miksikähän muuten ainakin meidän firmassa lähes poikkeuksetta uudet palkatut naiset ovat pieniä. Viisas firma säästää?
Näin ajattelee mea @ 19:01

 
Nostalgiaa

Kaseva on tänään TV:ssä. Kasevan tarinassa ei ollut gloriaa, ei suuria puheita tai elkeitä, mutta sitäkin enemmän tunnetta, viisautta, rauhaa, kauneutta. Siinä oli surua ja kaipuuta. Siksi se ei varmaan unohtunutkaan, vaan nousi uusille siiville. Tyhjää ja Mari menevät suoraan sieluun. Sitäpaitsi Jokelan Mikko on ihana ihminen.

Puhelimeni soittoäänenä on Striptease tanssija, sillä sehän on minusta tehty.

"Striptease nainen nähtiin, kun hän saapui meidän saluunaan.
Me juotiin juuri toista kaljaa, siellä meidät kyllä tunnetaan.

Voi kuinka kaunis on tuo nainen, kuka hän on ja mistä tänne saapui?
Voi kuinka kaunis on tuo nainen, kuka hän on ja mistä tänne saapui?

Bändi alkoi uuden biisin, biisin jossa kaiho soi.
Kun selkäpiitä ryömi hiiri ja pojat kaikki sanoi oi.

Nainen alkoi tanssin, mistä vielä nytkin öisin unta nään.
Sriptease nainen tuo tanssi vaan.Sriptease nainen tuo tanssi vaan.
Kuvansa hän mulle antoi, muisto ainut minkä sain. Mä kuvan silloin taskuun laitoin, ja se tanssii siellä vieläkin.

Striptease nainen häipyi, me jäätiin sinne saluunaan.
Me juotiin vielä kuusi kaljaa, siellä meidät kyllä tunnetaan. "

Näin ajattelee mea @ 12:40

 
Hai ku tan ka

Tekstiviestissä on enimmillään noin 30 välimerkkiä ja sananväliä, allekirjoitus vie ehkä 10 merkkiä, joten asiaa mahtuu 120 kirjaimen verran. Suomen kielen tavuissa on 2-3 kirjainta. Tekee siis 48 tavua. Lähes kaiken oleellisen pystyy ilmaisemaan 17-tavuisessa haikussa ja 31-tavuisessa tankassa voi sanoa jo kaiken. Tekstiviestiin viis mahtuu sekä haiku että tanka. Voit siis tekstiviestissä kertoa kaiken sekä kerrata olennaisen.

Kokoelma haiku-muotoisia virheilmoituksia.

Joku näkee nahkani läpi uraputkehtavaan minuuteeni: Birdy, miten sinä sen teet. Jausaa!
Näin ajattelee mea @ 12:59

 
Mun känny on mulle vihainen

Nokialainen näyttää surulliselta. Pakko lohduttaa, lähetän sille tekstiviestinä pusuja.

- Suruja

Häh? No kirjoitan sitten suukkoja.

- Puukkoja

Näin ajattelee mea @ 07:48

 
Testattua tietoa

Olen niin ylpeä liivistäni, että laitoin oikein kuvani marginaaliin. Ja heitin paidankin pois, olenhan lähes ammattilainen.

Tein minäkin testejä, mutta koska raamatun kirjani antoi useista yrityksistä huolimatta sinisen kuvan (Romans), ja sininen ei sopinut testisivuni ilmeeseen, jätin sen pois. Sen sijaan koiraihmisenä oli pakko laittaa tulos, vaikkei mäyräkoiraa tullutkaan. Olen dobermanni. Mielelläni.

Mehän uskomme vakaasti näiden testien oikeellisuuteen. Ainakin silloin, kun kuvaus vastaa omaa käsitystämme tai on muuten hyvä, viisas tai tavoittelemisen arvoinen, tai kuva on hyvä. Nythän on lapset niin, että eihän se huuhaata olekaan, vaan ihan totta, tieteellistä ja sillä on nimi: Forer-efekti tai Barnum-efekti.

Näin ajattelee mea @ 07:52

 
Syöttö koppi ja ottelupallo

Mikä se on se jokin, joka toisessa ihmisessä saa ihmeen tapahtumaan, klikkin kuulumaan? TV:n chattiohjelmissa tuntuu aika vähän olevan riittävästi ("Onx tääl ketää 15vee muijaa"). Aikuisemmat hakevat luotettavaa ja huumorintajuista ystävää, ja rehellisimmät miehet myöntävät, että ulkonäölläkin on merkitystä? Ihmeen tapahtumista on selitetty biologialla ja kemialla; joidenkin ihmisten välinen tuoksu tai säteily saa ilotulituksen käyntiin. Tässä kuten monissa muissakin jutuissa yhdelle yksi ja toiselle toinen juttu on tärkeintä, ja mitä vanhemmaksi tulee, sitä vähemmän se tekijä on ulkonäkö. Moniaita minäkin mietin, ja yhtenä sitä, että miten yleensä on ollenkaan mahdollista, että jotkut liitot kestävät vuodesta toiseen, vaikka alussa ihastuminen on perustunut pelkästään ulkonäköön. Veikkaan, että kyseessä on pelkkä sattuma, ja suuri osa liitoista kaatuu, kun kuori ei enää riitä, ja pitäisi olla täytettäkin.

Minuun on aina vedonnut sixpackia enemmän älykäs, nokkela ja nopeaälyinen humoristi, joita on todella vähän IRL, mutta Blogoslandia on ihmemaa, jossa heitä on valtaosa. Toiseen voi helposti ihastua pelkästään tekstien kautta. Mutta vaikka näin tapahtuukin, harvoin sitä kuitenkaan on visualisoimatta henkilöä. Olisipa siskot hauska vertailla, millaisiksi kukin meistä on kuvitellut nämä rakkaat blogimiehemme. Tai millaisiksi he kuvittelevat meidät.

Eräs, jota en tunne, oli kerran kertonut toiselle, että pitää älyllisestä flirtistä. Koska Älyllinen flirtti on toinen ja kolmas nimeni (ainakin, jos älyllinen on inom sitaten), halusin tietenkin tutustua siihen, jota en tunne. Niinpä heitin pallon, joka oli kieritelty älyllisen flirtin kanelisokerisekoituksessa. Mitä tapahtui? Ei mitään.

Mitä opimme tästä? Ei mitään. Ellei opiksi lasketa muistutusta siitä yleisesti tiedossa olevasta asiasta, että verbaalinen toisen tavoittaminen ei ole koskaan ennustettavissa. Joko sitä on tai ei ole toisen vastapalloihminen. Se, että joku joskus ottaa pallon kiinni ja heittää takaisin ja siitä syntyy molempia tyydyttävä ottelu, on yksi elämän kermamunkeista.

Ja millainen on minun kermamunkkini: hänellä on Bruce Willisin flirtti olemus, Peter Nymanin äly, nokkeluus ja nopeat hoksottimet sekä Leonard Cohenin seksikäs ääni. Hyvää huomenta Ben-Bruce-Jouni-Peter-Janne-Leonard, miten sujuu sinulta laulu.

Näin ajattelee mea @ 09:38

 
Aargh!!

Ensimmäiset värilliset jouluvalot ikkunassa sytytetty naapurissa. Missä kettinki, jolla lukitsen itseni naapurin ovenpieleen ja poistun vasta, kun valot on haudattu sadan metrin syvyyteen. Värivalot ja erityisesti valoletku pitäisi kieltää lailla ja asetuksilla.
Näin ajattelee mea @ 20:08

 
Taas naurattaa ja nälättää

Sitä luulisi, että ihmisyksikön huumorintaju olisi suhteellisen samanlaista päivästä toiseen. En tietenkään tarkoita vuodesta toiseen, vaan ihan vaan lyhyellä tarkastelujaksolla. Mutta eihän se niin mene. Tänään naurattaa joku ja joskus joku muu ja toisinaan ei mikään. Eilen nauroin ääneen Mitvitille ja Jannen katkeransuloiselle jutulle. Heti perään nauratti Kuumien aaltojen Pauli ja sen jutut, erityisesti nauratti tietenkin menopaussi-juttu. Naurun herätti myös se mainos, jossa myytiin sika säkissä. Voiko tästä vetää muuta johtopäätöstä kuin, että minua on vaikea huvittaa: ensinnäkin on vaikea ennustaa, mikä naurattaa ja toisaalta aika harvoin on siinä mielentilassa, että ääneensä nauraa hekottelee. Sisänaurua syntyy toki useammin.

Empiirinen koe meni sitten poskelleen, koska nukuin kuin tukkijätkä. Silmät kirkkaina taas tuulta päin. Taidan sen kunniaksi pläjäyttää tänään herkkujani kalapuikkoja pellillisen. Se on herkku, joka ei kaipaa edes kermavaahtoa kylkeensä, rajansa hulluudellakin. Sen sijaan rosollia en syö edes vaaleanpunaisella vaahdolla. Siitä ruuasta syön vain vaahdon, vaikkei se miltään maistukaan, mutta näyttää hyvältä ja tuntuu pehmeältä. Millainen kulinaari on ihminen, joka arvostelee ruokia sen mukaan, että ruoka näyttää ja tuntuu kivalta, vaikkei maistu miltään. Kysy kalapuikon syöjältä, saat asiantuntevan kommentin.

Toivottavasti Benropelta tulossa oleva liivi sopii T-paitani kanssa.
Näin ajattelee mea @ 08:14

 
Miten musta voi aamu olla

Olen aloittanut empiirisen kokeen, kuinka kauan pysyy tolkuissaan kahden tunnin yöunilla ja muutamalla neekerinpusulla ja lakupötköllä. Kokeen jännitysmomenttia nostattaa seuranta, kumpi tapahtuu ensin; uupuminen vai silmien umpeen muurautuminen. Aamusilmiä oli tänään helppo piirtää, sillä ne olivat niin turvoksissa, että viivan vetäminen ripsien ja luomen väliseen onkaloon onnistui kertavedolla. Vaan mitäpä väliä, millaiset silmät, koska aamu on niin pimeä, että bussin ikkunasta ei näe kuin mustaa, ja pois osaa nousta, kun laskee mutkat ja jää neljännen jälkeen pois.

Mutta; ei muuta kuin liikkuvat osat jälkiä tekemään ja etiäpäin, sanoi mummo, kun laidan yli taklattiin, tai jotain.
Näin ajattelee mea @ 08:04

 
Hetkiarkisto

Sunnuntaiaamun taika ei tänään toimi, maailmassa on vika, mustaa jäätä on enemmän kuin pullantuoksua. Siispä on otettava pakkotoimenpiteet käyttöön ja listattava haluttavia asioita muistutukseksi, mitä varten kannattaa aloittaa jälkien tekeminen:

- Koiran uskollinen katse : pörröterapiaa tarvittaessa
- Yhteyden ailahdus, kun tapaa sukulaissielun : vastapalloihminen
- Hetki, jolloin keksii, millä ongelma ratkeaa : se on siinä
- Tunne, joka tulee, kun oli oikeassa : *valheellisen vaatimatonta hymyilyä*
- Tunne, kun pääsee pattina olleen asian yli : tervehdys maailma, täältä tullaan
- Ihminen, joka katsoo silmiin puhuessaan : minulla on sinulle aikaa
- Uuden aloittaminen : voi löytää itsestään puolia, joista ei tiennyt
- Hyvän puhuminen takana salaa : hyvä mieli itselle ja toiselle
- Sielunpuolikas : hei, odota, älä mene ohi, minä olen täällä
Näin ajattelee mea @ 10:04

 
Onko säälipisteitä vielä jäljellä?

Jahas, sunnuntai käännähti aktiiviseksi. Saan taas olla ensimmäisten joukossa.
En minä Misu loukkaantunut, päinvastoin. Ensimmäinen oikeasti hauska määrittely meille matalajalkaisille. Isäni sanoi aina lohdutellen, että minusta saa hyvän ja halvan vaimon, ei mene paljon hamekangasta (huom. kaikki deitti-vastauksen kanssa empivät).

Äksillä on taustansa: olin kerran aika vaikutettu eräästä mukavasta ja fiksun oloisesta aikamiehestä, mutta sitten hän kirjoitti, että textaillaan. Heh.

Jos säälipisteitä on jäänyt vielä yli, niin mielestäni ansaitsisin muutaman: neekerinpusut on syöty, kunnon ruokaa ei ollenkaan ja miehen tointa hoitelee horisontaalikoira. Se, jos mikä olis tarpeeks reiluu.
Näin ajattelee mea @ 00:47