Maanantaikappale

Jos jostain koneesta tehdään miljoonia yksiköitä ja niistä yksi on maanantaikappale, arvatkaa, mistä se löytyy. Aivan. Se löytyy minun kotoani. Koska vielä ei ole selkeytynyt, mikä osa kokonaishässäkästä on viallinen, on vaan jatkettava kartoitustyötä.

Kun on tuhrannut aikaa ja rahaa soittelemalla yhteen jos toiseenkin paikkaan saamatta varsinaisesti mitään edistystä mihinkään, herätän jälleen kerran kysymyksen: mhin saa valittaa siitä, että joku tekee hutiloiden töitään ja aiheuttaa minulle ahdistusta.

En jaksa enää soitella mihinkään, onkohan huitulan nevadassa sähköpostia.

Näin ajattelee mea @ 12:22

 
The dullest blog in the world

- Muistin kohta herättyäni, että tänään on maanantai. Kävelin suihkuun ajattelematta vielä mitään varsinaisia ajatuksia. [05.30]
- Katsoin ikkunasta ulos. En nähnyt pimeydessä mitään. Sen sijaan aloin ajattelemaan kirjoittamista blogiin. [05.45]
- Istuin mukavassa työtuolissani. Aloin kirjoittaa blogimerkintää kannettavalla tietokoneellani suoraan Bloggeriin. Jatkoin kirjoittamista jonkin aikaa. [05.56]
- Huomasin, että ulkonäköni kaipaa kohennusta, joten käytin hiusten kuivaamiseen föönia ja siihen meni tovi aikaa. Kuivauksen tehtyäni jatkoin muita toimiani. [06.30]
-Laitoin kengät jalkaani ja vedin niissä olevan vetoketjun kiinni molemmissa jaloissa. [06.35]

Jaa ei iske teihin tällainen blogittaminen. No ehkä katson mallia maailmalta:

Saisinko 253 kommenttia, jos kirjoittaisin sen sijaan, että "En ollut vähään aikaan kirjoittanut blogia. Laitoin tietokoneen päälle, kirjoitin uuden entryn ja painoin submit-nappulaa siten aloittaen uudelleen."
Minäkin saisin ehkä 195 kommenttia, jos kirjoittaisin siitä, mitä teen noin 24 kertaa päivässä: "Huomasin, että silmälasit eivät istuneet hyvin nenälläni. Käytin kättäni siirtääkseni niitä vähän siten saaden ne istumaan paremmin. Oikaisun tehtyäni jatkoin muita toimiani."
Miksen kirjoittanut tätä, olisin saanut 123 kommenttia: "Istuin olohuoneessa. Tuoli oli mukava. Jatkoin istumista hetken aikaa."

Jos Päätalon Kalle olisi elänyt blogiaikaa, olisi hänen päiväkirjansa saattanut näyttää maailman tylsimmältä blogilta.

Sain blogimerkintäni valmiiksi. Painan Publish-nappulaa. [6.42]

Näin ajattelee mea @ 06:42

 
Joulusädetystä

Lapsuudenkodissani harrastettiin ja harrastetaan Joulua oikein isoilla kirjaimilla: ruokaa ja lahjoja oli ja on varattuna aina liikaa ja siitä seurasi ja seuraa syyllistäminen. Ei tarvita siis keittiöpsykologilauman joulukokokousta osoittamaan kepillä syyllistä henkilökohtaiseen joulusuhtautumiseeni. Teflonpintainen joulukuorrutukseni ei ota vastaan syyllistäviä säteitä, ei tunne joulustressiä eikä lähetä synkkiä jouluahdistuksia ympäristöönsä.

Minä olen läheisilleni se, joka antaa heille joululahjaksi joulustressittömän jouluvapaan joulumielen: olen vapauttanut heidät ajattelemasta, että minulle täytyisi ostaa jotain, että minulle täytyisi lähettää kortti, että minun luokseni pitäisi tulla joulukäynnille. Olkaa vapautetut, ottakaa vastaan lahjani. Tunnen hykerryttävää iloa siitä, että voin nauttia antamastani lahjasta ainakin kokonaisen kuukauden, ehkä jopa kauemmin.

Paradoksaalista joulusuhtaumisessani on se, että herkistyn joulusta kyllä itsekseni; tunnen hellän liikahduksen halatessani läheiseni joulumatkalle ja toivotellessani heidät kääriytymään omaan jouluunsa. Tunnen myös tarvetta kiitellä kuluneen vuoden onnen ja ilon hetkistä, turvallisista olkapäistä ja suorista selistä.

Kiitän teitä siitä, että olette olemassa. Kiitollisena otan vastaan olemisenne myös ensi vuonna, jos se suinkin on mahdollista.


Näin ajattelee mea @ 07:30

 
Vastuu painaa

Ensi vuoden alusta alkaen pitää verkkojulkaisulla olla vastaava toimittaja. Menopaussi on verkkojulkaisu, ei käy kiistäminen: ilmestyy usein ja on verkossa. Pidänkin keskenäni palaverin, jossa valitsen osaavasta joukostani vastuullisen vastaavan päätoimittajan.

Tehtävään on valittu Mea, joka tulee ottamaan vastuun kaikesta ja sanoo siten joka asiaan, jotta Mea culpa.

Näin ajattelee mea @ 06:51

 
\o/

No nythän kävi siis siten, että kädet oli nostettava ja kutsuttava ammattiauttaja, jolta hältäkin otti kaksi tuntia saada piuhaviidakko, etu- ja takakaiuttimet ja se alibasso sekäs DVD/VHS/ASA ymmärtämään tätä kättä. Hiukan on vielä synkrooni hakusessa.

Vaan nyt on pelit viritetty ja ääntä on, siis sitä ON. Nyt vaan asettelen itseni glögin kera äänten optimaaliseen keskipisteeseen ja nautin elämästäni.
Näin ajattelee mea @ 20:13

 
Alibasso

Nyt on laajakuva-DVD-VHS-kotistudio-langatonluuri-viiskaiutinsysteemi kotona. Laaja on tosi laaja ja siinä on virta. Ja kanavia. Kaukosäätimessä on patterit, mutta siinä se sitten onkin. Loput jäi yli. Kaksi patteria vieriskelee lattialla; en tiedä, mihin ne pitäisi laittaa. Kolmesta manuualista yllättäen paksuin liittyy luureihin, joiden koneosa on kämmenen kokoinen, lisäksi vain kolme johtoa ja luurit. Ja se pienehkön kaupungin puhelinluettelon kokoinen manuska.

Yllätin itseni osaamalla laittaa oikeat piuhat oikeisiin reikiin. Ylitin itseni hoksatessani, miten kanavia löytyy. Enempiä urheilusukelluksia tekniikan maailmaan en uskalla suorittaa. Yllättäen se korkein pönttö ei kuulemma olekaan kukkapylväs, ja ne pienet on siis etu- ja takakaiuttimia. No niinhän siinä lukee: front L ja front R. Selkeätä. Mutta entä, kun on rear L ja rear R: tarkoittaako se L minun selkäni puolella vasen ja R oikea, joka siis tarkoittaa, että kun yleensä sanotaan minusta katsoen vasen tai oikea, niin siis takavasen olisi takaoikea, minusta katsoen. Ja siis etuvasen olisi noin vastapäätä takaoikeata. Vai?

Tämä on niin käsi.
Näin ajattelee mea @ 07:38

 
Huoh!

Jos oikein kovasti pinnistelen, saatan ylittää itseni ja pysyä kuosissa. Nyt ei jaksa erityisemmin eritellä, mutta voihan se pitää paikkansakin, että joillakin on erityiset riitelyrauhaset, joista ammentaa energiaa. Ei minulla, älkää minua katsoko. Vaan noin yleensä.

Varmaan helpottaisi, jos omaisi ne rauhaset.
Näin ajattelee mea @ 19:44

 
Risto Roopenpojan ihmeellinen elämä

Tommi haastaa muistelemaan varhaisinta lukukokemusta: sikaa saparosta ottaen suunnistin hyllyyni ja varovasti puhaltelin pölyt kirja-aarteeni päältä. Risto Roopenpojan ihmeellinen elämä vuodelta 1937 löytyi isotädin aarrekammiosta, isosta peilipiirongista, joka oli lapsen ehtymättömän kiinnostuksen kohde ja mielikuvituksen herättäjä. Sieltä löytyi hänelle jostain kulkeutunut pieni kirjanen, jonka Suomen lapsille on mukaellut Siviä Heinämaa. Kirja oli löytyessään jo vanha ja hauras, minä itse noin seitsenvuotias ja koska vasta olin oppinut lukemaan, janosin uusia kokemuksia. Mummulassa ei ollut mitään muuta lukemista, joten kirjan löytyminen pelasti sen kesän. Olin niin vaikutettu Riston jännittävistä seikkailuista, että luin kirjaa yhä uudelleen.

Osakeyhtiö Valistus kertoo alkusanoissaan: " Alemman kansakoulun ja ylipäänsä alkuopetuksen palvelukseen pyrkii tämä pieni kirjanen, jossa tuo kansainvälinen "Robinson Crusoe" on mukaeltu kotoisammaksi ja etupäässä kouluopetukseen soveltuvaksi. Pohjana tälle mukailulle on ollut suomennos siitä Robinson-kertomuksesta, mikä on lukukirjan Lesebuch für das zweite Schuljahr (Bearbeitet von Wilhelm Rein) neljännessä painoksessa, jota lukukirjaa käytetään Jenan seminaarin harjoituskoulussa."

Melkein kaiken olen onnistunut matkallani hukkaamaan, mutta Risto Roopenpoika on seurannut uskollisesti mukana. Tuoksu on valitettavasti haihtunut; se piirongin kostea, vanha, lahonnut tuoksu muistuu mieleen nuuhkiessani hauraita lehtiä. Risto Roopenpojan seikkailut olivat ensimmäinen kokemukseni elämän ihmeistä; olikohan Risto se, joka loi pohjan nykyiselle maailmankuvalleni. Löytyykö täältä selitys minun haaveelleni siitä, että elämässä täytyy olla kaipuuta, uskallusta, seikkailua, oppimista, selviytymistä, uskollisuutta ja oivallusta, jotta oppisi itsensä kantavaksi ihmiseksi, joka on kokonainen ollessaan yksin ja vasta sen opittuaan pystyy olemaan vuorovaikutuksessa toisiin. Vain se, joka osaa olla yksin, voi olla myös yhdessä.

Näin ajattelee mea @ 07:23

 
Paineeton

Kun nyt olen saanut helpotettua työstressiä siivoamalla arkistot (no okei, ehkä vain osan), generoisinko itselleni joulustressin. Taitaa sekin puoli olla hoidossa, sillä minulla ei ole epärealistisia ja toteuttamiskelvottomia tavoitteita joulusiivouksien, joulukorttien tai joululahjojen kanssa: ne kolme, jotka haluan lahjoa, ovat nyt hoidossa. Postissa ei ollut jonoja, kaupasta löysin kaikki, mitä pitikin, bussissa nuori mies tarjosi paikkansa: mitäs tämä nyt on? Ja kotonakin on jo turhat tavarat siivottu ja loput hävitetty.

Mistäs minä nyt kehitän kunnon paineet, jotta voin sitten odottaa vuodenvaihteen jälkeistä töihinpaluuta päästäkseni loman aiheuttamista paineista. No en mistään. Siispä panostan vuodenvaihteen tapahtumien odotukseen ja elämiseen.
Näin ajattelee mea @ 17:48

 
Pettämätön arkistointi

Työpöydälläni on kaksi muovikaukaloa, joihin tulevat postit heitetään: päällimmäisestä alimpaan siirtyvät vähitellen ne, joihin toivon vastauksen löytyvän ajan kanssa. Sieltä ne aikanaan useimmiten päätyvät mappiin Ö. Nykyisin laskut tulevat sähköisesti, joten päällimmäinen laatikkokin vaatii aktiivista seurantaa enää harvoin. Siitä paperit useimmiten menevät suoraan jo mainittuun mappiin tai alempaan laatikkoon, josta siis harkinta-ajan jälkeen samaiseen mappiin. Tuntuu siten tärkeämmältä ja turvalliselta.

Tärkeimmät paperit arkistoin kirjoitusalustan alle, joka on pullistellut jo pidemmän aikaa niin, ettei sen päällä enää voinut kirjoittaa, joten se huusi eilen arkistonhoitajaa apuun. Avasin ja katsoin, mitä siellä on tehtävissä: pitämättömien ylityötuntien lista kahdelta vuodelta, aika paksu: työpöydän laatikkoon. Muutama kadoksissa ollut sopimus, joita tarvittiin puoli vuotta sitten: mappiin Ö. Salasanoja hirveä nippu: vanhentuneita suurin osa, tuota konettakaan enää ole, tuollaista en käytä ja loput näppiksen alle: kukaan ei osaa niitä sieltä katsoa, ihan totta ;-). Ja mitä vielä: painoindeksitaulukko (?): ei käyttöä, roskiin. Hymiö-sanasto (%+(): täytyykin opiskella: pöydälle. Ja mitäs vielä: yksi valokuva ja yksi kirje: varsinaiset aarteeni. Laitan ne huolellisesti suljettuun kirjeeseen ja takaisin piiloonsa; niihin on turvallista nojata, kun arki pukkaa joka puolelta päälle.

Mappeihin A, B tai C päätyy ajoittain tunnollisuuden pakottamana muutama paperi. Rehellisyyden nimissä sanottakoon, että yllättävän paljonkin, koska kaikki hyllyt, laatikot, kaapistot ja komerot ovat täynnänsä pitkäaikaisarkistoituja papereita, joita koskaan en löydä, jos olisi tarvetta. Melkein benropituttaa (TM).

Näin ajattelee mea @ 08:28

 
Valaistuminen

Eilen illalla koiran kanssa kulkiessani koin valaistumisen. Olin lukenut Tommy Hellstenin kirjaa Saat sen, mistä luovut ja nyökytellen puhunut jo aiemmin samoja viisauksia, siis puhunut ja uskonut tottakai puhumiini asioihin. Mutta kun se kirkastuminen tuli, niin yhtäkkiä tajusin myös sisäistäneeni asian.

Elämä on tosiaan paradoksi: kaikki tärkeät käänteet ja asiat ovat tapahtuneet paradoksien kautta. Joiden eteen on tarvinnut nöyrtyä ja tyytyä ottamaan vastaan se, mikä annetaan, ei se mitä halusin. Tuplaparadoksisuus piilee siinä, että olen sittemmin päässyt lähemmäs sitä, jonne halusinkin, kun ensin olin ymmärtänyt luopua.

Sen tajuaminen pisti ihan naurattamaan. Juuri sen, miten yksinkertaista se on.
Näin ajattelee mea @ 12:39

 
Kun himottaa

Täällä ei nyt puhuta lihan himoista, valitan. Vaikka senkin perimmäisen kysymyksen äärellä olisi paljonkin sanomista, jätän sen toiseen kertaan tai toisille areenoille, ei voi tietää. Saatanhan minä tietenkin puhua vaikka loivin vertauskuvin tai vaikka osin sublimoiden, miten minustakaan mitään selvää ottaa.

Puhutaanko vaikka salmiakista: josta tosin ei pitäisi puhua virheellisesti yksikössä ja yleistäen, sillä salmarin koukkaamat ovat tiukasti kukin sen oman valintansa takana. Tietenkin noin yleisesti ottaen ei suhtauduta karsaasti sielun sisaren merkkiinkään, ties vaikka syttyisi uusi ystävyys. Mutta sille omalle ollaan uskollisia. Minun salmiakkini ovat niitä simpukan mallisia vaaleita versioita, ei tummia, ja pussin päällä lukee Hyvää makumaasta. Paheksun sitä, että niitä vaaleita ei myydä erillisinä muuta kuin hyvinvarustetuissa irtarihyllyissä. Mustapantteri on myös hyvää.

Nyt ei tarvitse ulkomailla asuvan salmiakkinistinkään kiusata sukulaisiaan jatkuvilla salmiakkilähetyspyynnöillään, vaan hän voi ostaa herkkunsa täältä. Salmiakkeja on tilattavissa 21 eri vaihtoehtoa, mutta ei sielläkään minun merkkiäni. Voi sieltä muutakin suomalaista herkkua tilata: suklaita löytyy 24 vaihtoehtoa, mutta yllättäen ei taaskaan mielimerkkejäni: After Eight -minttusuklaata ja Fazerin Hasselpähkinäsuklaata, sitä, jossa on kokonaisia pähkinöitä. Onneksi en tosin asu ulkomaillakaan, joten saan himoni tyydytettyä kotonakin (yritin tähän laittaa jotain adjektiivia, mutta kaikki näyttivät niin viismielisiltä, joten jätän tämän nyt tähän). Kuka voi muuten haluta ostaa netistä talkkunaa?

Olen pidemmän aikaa ihmetellyt, miksi panomeussiin tulvii väkeä joulun lähestyessä yhä kiihkeämmin etsimään McFlurry jäätelökonetta, ilmiselvä joulun hittituote, joka löytyy vain menopaussista.

Lopuksi oiva karpulanparannuskonsti: Sammu normaalisti, mutta varaa aamuksi iso pussillinen tai monta pientä pussia salmiakkia!

Näin ajattelee mea @ 07:31

 
Elämä on suuri paradoksi

Sitä todistaa jo sekin, että kaikkihan tuon tietävät, mutta kukaan ei myönnä mitään. Säästän paremmat esimerkit myöhempään käyttöön ja heitän tähän vain, että vain eksymällä voi löytää jotain, jota ei olisi osannut edes etsiä.

Tänään oli se päivä, jolloin bussi jää jumiin ylämäkeen. Onneksi minulla oli kirja mukana, ei tuntunut missään.
Näin ajattelee mea @ 17:50

 
Sitä samaa

Mitä miettii nainen maanantaiaamuna raivatessaan tietään kaksikymmensenttisen kevyen lumivaipan läpi. Luulisi hänen miettivän, mistä aloittaa työpöytänsä raivaamisen. Tai mitä jäi perjantaina kesken. Ehkä hän miettii joulua, jokohan se tänä vuonna olisi vain minun jouluni, minun tavallani eläen. Vai miettiikö nainen eletyn viikonlopun haipuvia haikeita muistoja.

Maanantaissa, vastasataneessa lumessa ja uudessa ihmisessä on kaikissa sama viehätys: sitä miettii nainen tehdessään polkua ensimmäisenä aamun kulkijana haituvaiseen lumeen. Ja myös sitä samaa, mitä tulokkaista mieleisin miettii, Miestä.
Näin ajattelee mea @ 08:32

 
Sunnuntai-iltaolo

Sunnuntai-iltaolo on sekoitus haikeutta ja väsymystä, odotusta ja menetystä. On kuin seisoisi kahden vuolaan kosken keskellä selkä päin kuohuvan pakenevan kosken tyrskyjä ja kasvot kohti päinsyöksyvää vesiryöppyä. Kirkkaat ja raikkaat vesitirskeet virkistävät ja pelottavat, mutta ovat kirkkaan kristallisina kauniita. Kerään niitä käteeni.
Näin ajattelee mea @ 19:37

 
Kannattaako tällaista vaihtaakaan pois

Astrologiakeskus kertoo tänäisen biorytmini olevan kokolailla kohdallaan: Kaikki rytmit ovat positiivisessa vaiheessa. Tällaisina päivinä pitäisi kaiken sujua kuin rasvattu. Puhkut itseluottamusta ja intoa eikä järjenjuoksussakaan ole mitään moittimista. Nyt kannattaa olla aloitteellinen ja lähteä toteuttamaan mielessä liikkuneita ideoita. Tällaisena aikana aloitetuilla asioilla on kantavuutta ja kaikki menestymisen mahdollisuudet. Itseluottamus näkyy tietysti myös vetovoimasi huomattavana kasvuna ja kivasta seurasta ei varmasti ole puutetta. Tunnet olevasi loistavassa fyysisessä kunnossa. Olet energinen ja valmis tarttumaan toimeen. Huomiokykysi on hyvässä vireessä. Olet seurallinen, puhelias ja hyväntuulinen. Luotat kanssaihmisiisi ja näet asiat myönteisessä valossa. Sinuun on helppoa ja turvallista ihastua. Henkistä oivalluskykyä ja kypsyyttä. Teet vaistomaisesti oikeita ratkaisuja ja kehittelet toimivia ideoita kuin liukuhihnalta. Pystyt perustelemaan kantasi luontevasti ja luotettavasti.

Onko pääni siis salaa jo vaihdettu? Toisaalta: IT-kapeikko kyllä on vielä, vaikka ajoittain anteleekin tietä, joten varsinainen puhkuminen on kyllä vain ajoittaista, no intoa ainakin puhkuin eilen. Aloitteellisia on oltu joo, ideoita on toteutettu ehkä liikaakin. Kantavuutta ja menestymisen mahdollisuus: hm, sepä vasta olisikin mieluista. Energiaa ja toimeentarttumista kylläkyllä; seurallinen, puhelias ja hyväntuulinen (lasketaanko virtuaalit mukaan?), jos niin sitten. Luotan ja näen, kyllävaan. Ainakin minuun on turvallista ihastua, helppoudesta en tiedä, ja oivallusta ja kypsyyttä omenapussista löytyy. Teenkö tosiaan oikeita ratkaisuja? Kiitos taas.

Valitan kovaan ääneen, jos nämä meni pieleen.

Näin ajattelee mea @ 07:45

 
Pää vadilla

Oma pää koettelee joskus aika napakasti ihmisen kestovoimaa ja kai silläkin joku tarkoitus sitten täytyy olla. Miksi sitä muuten koeteltaisiin kuin kasvatusmielessä. Muutenhan ei voi tietää, milloin on valmis heitettäväksi maailman armoille.

Antakaa mulle joku jostain yksinkertaisempi ja pienemmillä kierroksilla seilaava pää. Vaihdossa hyvin pyöritetty, mielikuvituksekas pää mutta arkistointi on sekaisin ja kovalevy aika täynnä.
Näin ajattelee mea @ 05:37

 
Laatuaikaa

Oikeastaan sääli tuhlata näinkin hyvä aihe tällä tavalla. Sopii kuitenkin viikonloppuun kuin suutarin nyrkki jäniksen silmään. Viikonloppunahan sitä laatuaikaa vietetään; perheet kirmaa marketeissa viettämässä laatuaikaa perheen kanssa, iskät ja äiskät viettävät laatuaikaa keskenään, kun penskat pultataan telkkarin ääreen, ja onhan saunassakin mahdollisuus hetki laatuaikaan, jos penikat jaksavat olla kiinnostuneita jostain muusta sen hetken, ja nehän jaksavat. Huokaisevat vaan helpotuksesta, kun laatuaika perheen kanssa on tältä viikolta vietetty. Ai niin, huomennahan sitä hupia on vielä tiedossa yhteisen aterian äärellä.

Yksineläjät viettävät laatuaikaa itsensä kesken, ja sepä vasta onkin laadukasta. Jos parilliset tietäisivät, millaista laatuaika oikeasti on, repeytyisi moni yhteenliittymä, lapset jäisivät ilman perusperheen peruslaatuaikaa ja marketit alkaisivat tuottamaan tappiota. Siispä emme kerro, miten koolia elämä voi olla.

Ahdistukaa siitä.
Näin ajattelee mea @ 16:02

 
Luokatonta pohdintaa tyhjästä päästä

Lievästi vaikuttuneena omasta olotilastaan keskiyöllä syntyy ne parhaat ajatukset, joiden on niin sääli antaa hautautua tyhjyyteen. Vaikka useimmat niistä sinne joutavatkin, ehkä, ei voi tietää, sillä niitähän ei muista. Muistaa vain sen huiman hektisen tunteen, joka iski takaraivoon, kun ajatus kirkastui. Sen olen aina halunnut jakaa. Siis sen, mikä se nyt oli. No jotain hienoa varmasti. Se, mikä lennähtää huoneen poikki ja jättää jälkeensä jotain, jota ei enää uudelleen tavoita.

Sen tunteen jakaminen on lähes hienointa, mitä tiedän. Huomatkaa, että tiedän hienompiakin tunteita.

Tämä on hienoa. Olla muka-originelli. Olen lähes vaikuttunut.
Näin ajattelee mea @ 01:03

 
Naisena olemisesta

Nyt minä ymmärrän, miksi tämän systeemin nimi on blogitus ja vielä varmemmaksi vakuudeksi oikein Bloggerilla: aina kun tulen tänne hyvine yksilöllisine humoristisine ajatuksineni (huomasittehan monimutkaisen kuvioinnin), saan ihme blogin. Ei synnykään mitään. Missä kaikki hauska, missä ajatuksen lento, missä huumori. Hah. Väännä tässä nyt mitään, kun kaikki jännittävät asiat tapahtuvat ihan muualla ja minun poloisessa maailmassani on vain bussimatkoja ja kaupassa käyntiä.

Kokemuksen syvällä kurkkuäänellä hämmästyin tänä aamuna huomaamaan, että tavallisen naisvaltaisen alan tavallisena ahertajana näen miehiä aikas vähän. Jos alieni pudotettaisiin ulkoavaruudesta korvaamaan minut ja askeltamaan minun askelmerkkini, ihmettelisi polo lujasti, että onko maan isä tuo bussikuski vaiko vahtimestari firman ovenpielessä. Bussit ovat naisten ja nuorten valtakuntaa.

Työ- ja ostosmatkojeni kokemuksiin viitaten ja niistä viisastuneena kysynkin vaan, että mistä saa vuokrata miehiä, joita voi retuuttaa vakuudeksi, painoarvoksi ja uskottavuustekijäksi vaikkapa konekauppoihin. Niin tosiaan, vakuudeksi mistä? No eisenväliä, kunhan saan koneen ostetuksi. Vuokramiespalvelussa olisi jo vain somaa, jos saisi oikein valita, että millainen mies olisi tarpeen. Tietenkin tietokonekauppaan vuokrataan erimpi mies kuin telkkapönttökauppaan. DVD- ja kotistereostudiomiehet ovat taas omansa näköisiä. Pukeutumisella on väliä. Muulla ei. Näissä ympyröissä.

Naisena olemisessa on kuitenkin yksi hykerryttävä puoli; voi haaveilla Miehestä.
Näin ajattelee mea @ 08:02

 
Casting

Hyvärinen on ollut tarkkana, pelottavan tarkkana. Hän on Firmassa käydessään onnistunut urkkimaan tietoonsa paitsi Blogoslavia-yhteytemme myös inkarnaatiomme. Emme aluksi tajunneet vuotoa, mutta epäilyksemme kohdistuvat Topiin, Firman lähettiin.

Käytävillämme kuiskailtujen huhujen juuret ovat myös paljastuneet ja tulkoon ne nyt teillekin julki: alustavia ajatuksia elokuvasta on sinkoillut kahvihuoneessa. Erityisen otettu olen mahdollisen elokuvan kaavailluista näyttelijävalinnoista. Vapiskaa Muumipeikko ja Pekka Puupää. Pääkkösen Seppo, Kivisen Mikko ja Heiskasen Kari ovat kyllä pyörineet ahkerasti täällä, joten asiassa saattaa olla perää.

Onko jossain joku pykälä, johon voin vedota tarkoituksena valittaa syrjinnästä tai jotain: haluan ostaa suurehkon, ainakin mainoksien mukaan itseäni painavamman kodinkoneen. Ensinnäkin niitä myydään vain huitsin suburbioissa, joihin pääsee vain bussilla. Ja vaikka minulla auto olisikin, jota ei siis ole, en jaksa kantaa murikan kokoista laatikkoa.

Mihin tästä voi valittaa?
Näin ajattelee mea @ 07:46

 
Näkymätön

Lukeekohan minun otsassani, että kuurosokea tai sitten olen näkymätön. TV-kaupassa minua kohdeltiin kuin lukisi. Menenkin peilin eteen tarkistamaan.

Kyllä sieltä nainen katseli... Niinno niin, sehän se olikin. TV:n ostaminen on miesten työtä.
Näin ajattelee mea @ 19:15

 
Haluan pois

Sitä muuten tuntee itsensä harvinaisen hölmöksi hymyillessään itsekseen
bussissa. Huvittuneen hymyn on kirvoittanut huomio, miten erilaisilla viesteillä ihmiset kertovat bussissa vierustoverilleen haluavansa nousta pois ikkunapaikalta. Talvisin naiset aloittavat hanskojen hypistelyn kolme pysäkinväliä ennen toivottua ulostautumista. Toinen hanska vedetään käteen merkityksellisesti vilkuillen kahta väliä ennen ja sitten suurieleisesti klinkautetaan pysäytysnappia. Mitäänhän ei tietenkään sovi puhua tai kysyä, ja jos käytävänpuoleinen ei ole ymmärtänyt nousta hyvissä ajoin, alkaa raivokas kassien ja pussien keräily ja tuhina.

Miehet on suoraviivaisempia; he vain katsovat syyttävästi ja nousevat, edelleenkään ei voi sanoa mitään. Nuoret naiset ovat selkeimpiä; on yllättävän yksinkertaista vain sanoa nätisti, että nousisin tässä pois. Oikeastaan kaikkein selkeimpiä ovat lönttäpöksypojat, jotka ylpeän välinpitämättömästi yksinkertaisesti istuvat käytäväpaikalla iso kassi heitettynä ikkunapaikalle. Hyvin harjoiteltu koppava ilme kruunaa täydellisen eristäytyneen ilmeen. Oma lukunsa ovat seutukunnan YTM:t, jotka huohottavat puolittain sylissä koko ajan ja antavat ymmärtää, että "nyt sulla on beibi elämäsi tilaisuus hypätä meikäläisen kämpille".

Erityisesti rakastan niitä parempiosaisia mummoja, jotka tulevat vierailulle vähempiosaisen mummonkammarilaisen luokse iltakahville: suuriääninen ihmettely siitä, kuinka joku voi asua tällaisissa betonilaatikoissa ja toistuva äänekäs hämmästely, että missähän sitä pitäisi jäädä pois samalla suurieleisesti Stockmannin muovikassia nostellen on virkistävää vaihtelua hienovaraisiin hanskamummoihin verrattuna.

Pienten lasten kanssa matkustelua en kadehdi, mutta en myöskään jaksa tuntea myötätuntoa niitä äitejä kohtaan, jotka antavat kultanuppunsa nousta saappaineen istuimelle viittä pysäkinväliä aikaisemmin painamaan stoppinappulaa. Parhaimmillan klinkautuksesta kilpailee kolme kimeä-äänistä kersaketta.

Jos itse joudun loikkuun seinän viereen, jota viimeiseen asti vältän, huomaan erityisesti keskittyväni siihen, että en vedä hanskoja käteen, mutta hypistelen niitä silti pysäkin lähestyessä, vedän jo toista hanskaa käteeni, kun alan siirrellä samalla reppuani enkä katso merkitsevästi, vaan vilkuilen hermostuneesti, huomaako kaveri, että minulla on aikomus. Kurkottelen soittonappulaa merkitsevästi, ettei tarvitse puhua mitään, mutta jos kaveri ei vieläkään ymmärrä, katson anteeksipyytävän näköisenä ja yritän sanoa jotain, mutta saan muodostettua vain äänettömän: "Sori!"

Näin ajattelee mea @ 06:34

 
Säädön paikka

Sain ystävältäni aamulla sähköpostia, jossa hän haikaili tuoksuvan sähköpostin keksimisen tärkeyttä, sillä hänellä paistuivat juuri Hildegard Bingeniläisen hermo- ja älypiparit uunissa, joka sijaitsee maalla järven rannassa, jossa idyllissä uunin pääkäyttäjä valmistautuu jouluun, jonka hän rakkaudella rakentaa läheistensä sydämiin. Jos oma elämäni ei olisi juuri nyt mitä parhaimmassa mallissa, olisin kateellinen. Onneksi ei tarvitse.

Ahmin äsken aika kasan mielessäni hänen hermo- ja älypipareitaan. Ovat hyviä ja antavat, mitä lupaavat. Hermo- ja älypipareilla olisi varmasti käyttöä monelle, mutta valitettavasti ne, jotka eniten olisivat niiden tarpeessa, vähiten itse sitä ymmärtävät.
Näin ajattelee mea @ 13:03

 
Minun maailmani

Olen tänä aamuna osannut tulla työpaikalleni, koska näyttäisin istuvan työpöytäni ääressä. Olen siis jotenkin onnistunut automatisoimaan aamuni näinkin pitkälle. Hyvä niin, sillä muuten olisin saattanut ahdistua(TM) esteistä, joita vakituinen aamutieni tietoisena kulkien sisältää.

Tämä automatisoituminen onkin hyvä systeemi: ei tarvitse äreytyä paikallisradioiden kahdenvälisistä tekoreippaista aamujuonnoista (en edes yritä enää), ei tarvitse ahdistua hissiin tunkevista sosiaalisista naapureista (en minä halua keskustella siitä, soittiko joku liian lujaa mattiajateppoa), ei tarvitse väistellä päinkulkevia katuosuuden lunastaneita keppikävelijöitä (lukeeko otsassani, että kävele vaan päin). Ei mitään. Vain automaattiohjauksella koko matka päänsisäisen maailman eläessä omaa seikkailuaan.

Tämä on minun maailmani. Osuutensa saa lunastamalla paikkansa. Tai maksamalla palkkaa.
Näin ajattelee mea @ 08:19

 
Mik' on tää harmaus mun ympärilläin

Kääntelen päätäni, jotta saisin tarkennettua katseeni näyttöön. Yritän skarpata viimeisillä ajatuksen rippeilläni ja ihmetteln, mikä nyt on. En näe kunnolla. Onko näköni taas huonontunut? Vaivunko masennukseen? Istun tässä nyt hetken ja mietin sumean loogisesti. Laitan silmälasit pöydälle ja rypistelen otsaani. Hieron silmiäni. Otan lasit käteeni ja hämmästyn: mitvit (TM) silmälasit voi olla aina likaiset juuri siitä kohdasta, mistä läpi katsotaan.

Tiedän, mulla on ihanan pitkät silmäripset. Räps.
Näin ajattelee mea @ 13:54

 
Sumeaa logiikkaa

Luulen ratkaisseeni suuren arvoituksen: se, että nainen ajattelee asioita aina pienen hetken rauhassa eikä suinpäin syöksy sitä tekemään, vaikka järki sanoisi, että mene hyvä ihminen ja tee nyt jotain. Nainen punnitsee asioita päässään ja tunteella sitten menee ja tekee sen. Tässähän ei ole mitään logiikkaa, eli tämän täytyy olla sitä sumeaa logiikkaa. Eikö vain. Että ei? Ei tämä mitään naisen logiikkaakan ole, koska siitä ei ota einarikaan selvää, ei edes nainen itse. Joten sumea logiikka saattaisi olla myös naisen logiikkaa, ja naisen logiikan mukaan kertomani teoria ei ole noin: tuossahana ei ole mitää järkeä, koska lopputulos on sama, mutta järjen kanssa harkittu on nopeammin päätöksessä. Paitsi, että juuri se on naisen logiikkaa. Että ei voi tietää. Nyt tiedän sitten tämänkin.

Sumean logiikan mukaan voisi olla ymmärrtettävissä, miksi mäyräkoirallinen, 5 pulloa punkkua ja 4 tuoppia hyvää olutta eivät tuntuneet missään. Edes logiikka ei sumentunut. Läsnä pienin mahdollinen seurue. Lopputuloksena vain typerä virnistys (TM).

Mihin tästä voi valittaa?
Näin ajattelee mea @ 06:12

 
Silmäpeliä

Lisäkkeillä sumutusta tunnustaa harrastavansa myös Shu, jonka tahaton flirttailu johtuu piilolinssien kuivattamista silmistä. Miksikähän muuten usein juuri se anniskeluravintolan epätoivoisin aina tarttuu näihin tahattomiin pyydyksiin. Ole siinä nyt oma herttainen itsesi, kun et edes näe mitään, etkä ole varma, minkälainen ongelma on tarttunut liiveihin.

Ongelma on tuttu; minulla on niin kuivat silmät, että piilolinssit saavat minut räpsymään epätoivoisesti, joka myös epätoivoksi on joskus tulkittu. Uimahallit ja eedenit on joko jätettävä väliin tai sitten vain hymyiltävä typerästi kaikille. Typerä hymyily tulkitaan samoin kuin räpsyttely, joten vaihtoehdot ovat joko oman opashenkilön mukanakuljettaminen tai huvista luopuminen.

Näistä vaihtoehdoista ei ole vaikea valita; henkilökohtainen avustaja kuulostaa hyvältä vaihtoehdolta. Saakohan Kelalta korvauksia. Mitä sellainen nyt sitten maksaakaan. Epäilen sen olevan kuitenkin hintansa arvoista.
Näin ajattelee mea @ 12:06

 
Be careful out there!

Pikkujouluihin sitä sitten taas riennetään tänäänkin, niinkö. Ja otetaan tietty pohjia, rakennellaan jopa jo iltapäivästä naulakkoa selkään, niinkö. Joojoo, tiedetään. Kerranhan sitä vaan pikkujouluissa ollaan, tällä viikolla. Juuri toivuttu viime viikkoisesta. Ja vielä pitäisi jaksaa muutamat. Kannattaa muuten tutustua etukäteen maastoon ja totutella tulevaan, kokeilla, että mikä olotila tuntuu tutuimmalta : teshtaa täshtä tai kilkkaa kulkkoa.

Kaikkihan sitten ottivat edellisestä kirjoituksesta ja sen kommenteista oppia, eikö vain; ei sitten petytä ja sätitä sitä kaveria. Jos olet raahannut kotiin, niin kanna vastuusi, älä lyö lyötyä. Ei se aina niin helppoa muutenkaan ole.
Näin ajattelee mea @ 07:30

 
On niin paljon asioita, joita ei ymmärrä
Aamun kaupallisten tiedotteiden innoittamana rohkenen miettiä ääneen, että miten se oikein hanskataan se totuuden hetki, jolloin riisutaan geelitäytteiset rintsikat (tosi on pojat, on niitä, ja myös ilmatäytteisiä), kutistavat pikkuhousut, litistävät sukkahousut, olkatoppaukset, tekoripset, hiuslisäkkeet, sävytetyt piilolinssit, huolellinen meikkki ja geelattu tukka lätistyy. Minua olisi aina kiinnostanut tietää, vaan en ole kehdannut kysyä, että miten te tytöt selitätte pitempiin iltapuhteisiin houkuttelemallenne satunnaiselle tuttavuudelle totuuden paljastumisen. Ja miten sen sulattaa mies. Ihan vaan kiinnostaa tietää.

Tätä ja muita tärkeitä asioista otsa rypyssä pohtien joudun tänään istuksimaan neljä tuntia koulutuksessa, jonka aiheena näyttää olevan "Muutoksen hallinta". Miten sattuikaan. Kyllä näillä mietoksilla jo sen verran sisäistyneen ilmeen kehittää, että voin olla taas kerran osallistumatta keskusteluun.

Näiden aatosten siivittämänä oli ihan pakko ottaa päivän tuoksuksi Jean Paul Gaultier - Classique.
Näin ajattelee mea @ 09:03

 
Panomeussin tulsotin irkki

Ai väärin; mikä? Nimi;? p-a-n-o-m-e-u-s-s-i , eihän ole.

Kun keskusyksikössä on overflow, on palattava konkreettisten asioiden äärelle, ja mikä on selkeämpää kuin syöminen. Koska unesisampo on nykyisin myös kokkiloki kiitettävän asiakaspalautteen tähden (kiittää), jaan saamani arvokkaan opin teidän kanssanne.

Pienkoneen uhri sai lukijavinkkkinä arvokkaan ja hyödyllisen neuvon: kermanvaahdotinpurkkia voi käyttää lettutaikinan tekoon, jota taikinaa voi tietenkin paistaa voffeliraudalla, jolloin on saatu kahdelle vermeeelle hyödyllinen virka. Tarkka resepti on tässä:

2 munaa
~1,5dl jauhoa
maitoa sen verran mitä mahtuu : jonsei ole maitoa, käytä mehua, jollei mehua, mikä vaan liemi käy

Eikä tässä vielä kaikki: voffeliraudan voi viedä sinne, missä kokki mieluiten muutenkin puuhailee, vaikka television tai nörttikoneen viereen. Jos jatkojohtoa on riittävästi, mikä estää viemästä vaikka .... No vaikka minne. Mutta ei liene se kovin kätevää kuitenkaan.

Ja jos kermanvaahdotinpurkkeja on pareittain, niinkuin sattumalta omaispesun keittiössä, niin voit paistaa samaan aikaan lettuja pannulla ja voffeleita koneella. On kyllä sen verran työteliästä puuhaa, että itse ei ehdi syömään ja jos ahnaita vieraita olet kutsunut, saattaa käydä niin, että jäät itse ilman. Joten syö suoraan pannulta pari. Koska puissameno on epäsosiaalitapaus, ei minulla käy vieraita, joten sitä ongelmaa ei ole. Tosin keittiössä norkuaa ahnas koira, joka syö senkuin kerkiää paistaa. Näillä eväillä mainospesu yittää selvitä tulsotinongelmastaan.

Omenapussi vinkkaa tänne.
Näin ajattelee mea @ 08:06

 
Hohhoijaa

Jos tässä elämässä joku osaa mättää, niin se on tämä joidenkin ihmisten tyhmyys yhdistettynä uskomattomaan mielikuvituksen lentoon, jolla yhdistelmällä luulisi syntyvän jotain asiallistakin, joskus, vaan eikunei.

Sain sähköpostia erään käyttämäni ohjelman myyjältä, sillä heitä oli lähestynyt eräs alueeni lahjakkuus, joka kyseli tältä myyjätaholta, että josko se ilmoittaisi hänen saavutuksensa valtakunnalliseen pinssienjakokilpailuun. Vähän niinkuin, jos minä kirjoittaisin tästä Billy the Gattesille, että nyt mättää kuule aika pahasti tämä meikäläisen duuni, että viittikkö Billy tehdä woordilla mulle tyopaikanhakuilmoituksen. Däänks.
Näin ajattelee mea @ 12:25

 
Löysempi pipo, parempi mieli

Mainonnan eettiseen neuvostoon on valitettu, että miestä sorretaan siinä mainoksessa, jossa symppiksestä Heikki Helasta tulee se toinen hyvän näköinen näyttelija, kun se on saanut ruokaa. Tosin siitä ei kovin fiksua tule, koska ei teatteriin saa koskaan lippuja ihan tosta tolleen vaan päähänpistosta. Valitankin neuvostoon, että mainos aliarvioi miehen älykkyyttä.

Sekin jotakuta ketuttaa, kun ruuan kanssa ei kertakaikkiaan saa leikkiä, on se niin vakava asia. Siis ei saa heittää lettua kattoon ja ottaa kiinni oranssia palloa. Vai alistetaanko siinä taas mies. Kymmenet ketuttuneet ovat saaneet helpotusta oloonsa valitettuaan mainoksesta, jossa mies juoksee alasti metsässä lihan perässä. Häh. Miksen koskaan ole nähnyt sitä. Voisin nauhoittaa yksinäisten iltojen ratoksi. Voi vääryys.

Lausuntoja voi lueskella Mainonnan eettisen neuvoston sivuilta.
Näin ajattelee mea @ 07:47

 
Anteeksi häiriö

Ei täällä varsinaisesti ole mitään tapahtunut. Päivitin sivun tekstiä pienemmäksi. Mutta koska tänne nyt tulit, niin lohdutuksen sana: en minäkään ole tänään tehnyt juuri mitään merkittävää. Ellei merkittävää ole se, että olen tehnyt töissä asioita, joita huvittaa tehdä. Ja saanut itseni vakuuttuneeksi, että joku ajatuksen pätkä varmasti hyödyttää jossain vaiheessa myös työnantajaa. Ainakin se hyödyttää, että pysyn tällä tavalla kohtuullisen tervepäisenä.
Näin ajattelee mea @ 17:52

 
Minä ja Wagner

Vaikka itse olenkin melko epäsosiaalinen, joudun väkisin joskus puheisiin toisten koiranomistajien kanssa. Miten ne onkin niin sosiaalisia. Ja miten tällaisella epäsosiaalitapauksella voi olla koira. Minulla pitäisi olla minisika.

Koiran omistajia on karkeasti kahta sorttia: Ison Koiran Omistajat ja Pienen Koiran Omistajat. IKO:t eivät useimmiten noteeraa PKO:ia, joten ei niistä enempää. PKO:issa onkin sitten kaikenlaista. Pahimpia ovat pötkökoiran narttuversion omistajat, jotka luulee, että jätkäpötkön uupumaton kiinnostus johtuu juuri hänen yksilönsä äärimmäisestä viehättävyydestä. Kysyy luonnetta olla kerpelöimättä, kun flexin narut on tuhannen sykkyrällä. Toinen rasittava sakki ovat pikkutyöt, jotka on kinunneet naapurin koiran talutettavakseen, eivätkä ymmärrä yhtään mitään koiran luonteesta. Ei ole hei pimatsut tarkoitus päästää sitä norkuamaan joka koiran perää. Sitten ovat nämä oman pikkupiskinsä erinomnaisuudesta vaikuttuneet rouvat, jotka haluavat kertoa, mitä murmeli on tänään tehnyt. Hei, EVVK.

Mukavia ulkoiluttajia ovat koiransa tuntevat reippaat nuoret, jotka kaukaa näkevät, olenko tänään sillä tuulella, että sanon yhtään mitään. Heille yleensä kyllä juttelen mielelläni sillä aikaa kun koirat katsoo toistensa sähköpostit ja kilpailee, kumpi saa kuitata viimeisenä.

Mikä on harvinaisinta maailmassa? Haistelematon koiran peba.
Näin ajattelee mea @ 08:31

 
Pienkoneen uhri


En oikein tiedä, miten suhtautuisin itseeni, kun katselen kaapeissani lojuvia pienkoneita. Kyllä jokaista ainakin kerran on käytetty, ja useimpia vain sen kerran. Kuka haluaa vähän käytettyjä kodin pienkoneita, siis tosi vähän käytettyjä.

Ken keksii, miksi minulla on jugurttikone, saa sen.

Tästä valikoimasta löytyy useita toteumattomia lupauksia: leipäkone (tekee kyllä kelvollisen pizzapohjan), kananmukankeitin, voileipägrilli, vohvelirauta, sauvasekoitin, yleiskone, taikinakone, vatkain ja höyryharja. Moottorittomista vempuloista jauhelihapihvintekomuotti ja kermanvaahdotinpurkki mallia Tupperi edustavat lajinsa aatelistoa. Jugurttikoneen voittanutta ei kuitenkaan ole. Löytyy sitten vielä keittiön ulkopuolelta jokunen härväin, joilla, niilläkään, ei ole juurikaan käyttöä.

Ostaisinkohan joululahjaksi itselleni maidon vaahdottimen. Ei sillä, että mitään käyttöä olisi, mutta se on aika söpö.
Näin ajattelee mea @ 15:14

 
Mitä kaikkea nainen keksiikään pienessä päässään

Kun on tullut tehneeksi jotain sellaista, joka ehkä olisi saattanut olla viisaampaa jättää tekemättä, mutta tuli nyt kuitenkin tehdyksi, kun kerran mieli teki, vaikka epäili tehdessään asian järkevyyttä, mutta tietäen, että järkeväähän kaikki tekevät, vaan kuka tekee hullusti. Ja kun se sitten tuli kerran tehdyksi, eikä enää saanut tekemättömäksikään, eikä oikein tiennyt, kuinka päin asian nyt ottaisi ja miten tämä nyt oikeastaan pitäisikään ymmärtää, kun vastausta ei kuulu, että meniköhän siinä nyt kaikki saavutetut edut, vai menikö ehkä tulevatkin ja jos, niin mitenkä tästä nyt selvitään (kiitti vinkistä Laura). Niin, että mitä nainen tekee tällaisessa tilanteessa:

- tarkistaa viidennensadannenkahdeksannentoista kerran, toimiiko sähköposti
- kirjoittaa blogimerkintöjä, joita hylkää heti kirjoitettuaan, kun ne on niin huonoja
- siivoaa vimmatusti
- silittää vimmatusti
- katselee jääkaappiin, mutta ei saa syödyksi
- vaihtaa musiikkia tunnelmasta toiseen, mutta mikään ei nyt oikein iske
- lukee
- yrittää kirjoittaa uutta blogimerkintää, joka on entistä huonompi
- tekee tyhmiä nettitestejä ja tuntee itsensä entistä matoisemmaksi
- tarkistaa, onko sähköpostia tullut
- tarkistaa, toimiiko sähköposti
- tuijottaa eteensä ajatellen sitkeästi
- siivoaa lisää
- lukee lisää
- tarkistaa, onko sähköpostia tullut
- kirjoittaa listaa, mitä tekee silloin, kun päässä ei pyörähtele muu kuin yksi ajatus
- muistuttaa itseään siitä, että lisää iltarukoukseen toivomuksen, että eräiltä suljettaisiin mielikuvitus

Voi naisen mieltä, voi mielikuvituksen määrää, voi miespoloja.
Näin ajattelee mea @ 09:53

 
Sovituksen sana

Sovituskoppien suunnittelijoiden täytyy olla miehiä, joilla ei ole omat rahat liossa liikkeiden myynnin kasvattamisessa. Vai taikurin arvontahatustako kopin rakentaja on sisustuksen ja erityisesti valot valinnut. Olisikohan luonnollisinta tehdä sovituskopit ystävällisemmiksi ihmispololle. Itsetieteellinen tutkimukseni sanoo, että jos minun pitäisi myydä mahdollisimman paljon vaatteita, erityisesti alus- ja uima-asuja, tekisin sovituskopeissa täysremontin. Vähän viihtyisyyttä, tunnelmaa, hämyä, räikeä valo pois, hämyisempi pehmeä valo tilalle, vienoa herkkää musiikkia, peili hienoisen hoikentava ja kalustemalliston voisi etsiä mielikuvista, jotka syntyvät hempeimpinä hetkinä. Tällaisesta sovituskopista lähtisi tyytyväisiä asiakkaita ostosten kera kotiin.



Take the Which Madonna Video Are You? Quiz [via SchizoBlog]
Näin ajattelee mea @ 14:17

 
Kaikenlaista sitä tuleekin mieleen

Minkähänlaista olisi, jos olisi aikaa rajattomastii. Siis sillä tavalla, että voisi käyttää tarvittavan määrän aikaa haluamiinsa asioihin. Mitähän siitäkin tulisi: minä varmaan kirjoittaisin enemmän, lukisin enemmän ja yleensä vaan olisin enemmän. Mutta jos olisi aikaa, ei olisi töitä, ei tulisi palkkaa, ilman rahaa ei voi tehdä mitään, ajautuisin huonoille teille, rikoskierteeseen, veneen alle. Ja siellä olisi kylmä. Puistatus. Ehkä se oli huono ajatus.

Entäpä, jos saisi valita: vähän enemmän vapaata, hiukka vähemmän palkkaa. Jopa olisikin se vaikeampi valinta. Kalliisti lunastettu vapaa-aika menisi kuitenkin hyödyttömään, kuten jonottamiseen ja älyttömien ajatusten joutilaaseen pohtimiseen. Mitähän siitäkin seuraisi, minä mielikuvittelen jo nyt ihan riittävästi.

No, ehkä minä vaan ryhdyn työhön.
Näin ajattelee mea @ 08:01

 
Voi Huisketta

Huiske Poroaita toivottaa hyvää pikkujoulua. Huiske on päässyt lusmuamaan lupauksensa mukaan lähes kaikesta tänään. Kahvia piti toki juoda, ja miettiä vähän, mitä muuta voi tehdä rikkomatta lupaustaan olla tekemättä mitään. Mutta en jaksa miettiä kovin pitkälle tänään. Istun tässä vielä kolme tuntia.

Hae oma tonttunimesi
Näin ajattelee mea @ 13:11

 
Älä tee yhtään mitään -päivä

Tänään on älä osta mitään -päivä. Mutta mitä sitä siihen jättämään: minä taidankin pitää älä tee yhtään mitään -päivän. Se nimittäin on terapiaa, ja sitä käytetään hoitona ilonpuutostautiin. Että naurattaa vai. Sittenhän asianne hyvin ovat, on nimittäin tosi juttu tämä. Maailmalle on levinnyt uusi tauti: ilonpuutostauti. Paitsi, että se on totta ja kuulostaa kamalalta, se aiheuttaa monien muiden tautien syntymisen.

Ilonpuutos on kyvyttömyyttä elää tasapainoisesti ja viisaasti. Taustalla on levottomuutta ja kiirettä: "minulle nyt kaikki tänne heti, nopeasti, mieluummin eilen, paremmin, tehokkaammin ja laadukkaammin". Jollei tässä kyydissä ilo katoa, niin sitten sitä ei ole koskaan nähtykään. Tauti ilmenee ärtyneisyytenä, aggressiivisuutena, kärsimättömyytenä ja vihamielisyytenä. Miten tämä kuulostaakin niin tutulta, ihan kuin sitä esiintyisi joka kämpässä, työpaikassa, bussissa, jopa blogistaniassa.

Tautiin on parannuskeino, eikä ollenkaan huono. Hawaijilainen poppamies Kahuna neuvoi uupunutta psykologia, Paul Pearsallia istumaan meressä. Pearsall kysyi, kuinka kauan hänen olisi istuttava. "Kolme tuntia", sanoi poppamies. Pearsall ihmetteli, että eikö se ole vähän liikaa, johon poppamies sanoi, että istu sitten viisi tuntia.

Länsimaissa sanotaan usein, että älä vain istu, tee jotain. Väärin, pitäisi ajatella hawaijilaisittain: " Älä vain tee jotain - istu siinä."

Paul Pearsall: The Pleasure Principle : Ota toinen pala pizzaa tuplajuustolla ja nauti elämästä.
Näin ajattelee mea @ 08:22

 
Mitähän sieniä minä tänään olen syönyt

Minä aion nyt masentaa lopullisesti teidät kaikki, heittäydyn koko säälittävän pienellä olemuksellani teidän marraskuun kaamoksen, loskan, pimeyden, yksinäisyyden, saamattomuuden, rakkaudettomuuden ja ikävänne raastamiin aivoihin julistamalla tänään vain onnea oi autuuttaa. Iloa ja mielen seestettä. Ja taidan sotkea itseni vielä markkina-arvoteorioihinkin. Olen nyt huikentelevaisella tuulella, mutta aloitan varovasti tunnelmoiden: marraskuu on ihanaa aikaa: pimeys vaatii kynttilöiden polttelua, hämymusiikkia, huimapäisesti ehkä hiukan lukemista, miten vaan, tärkeintä on se lumo. Herkkua vain minulle, ihanan itsekästä ja luovaa, ja jos ei muuta jaksa luoda, on mielikuvitus jo rakentanut pehmeän sylin, jossa voikin tehdä mitä vaan...

Sylistä voinkin nostaa päätäni sielun silmät säihkyen ja heittäytyä miettimään markkina-arvoja. Eräs viisas ystäväni sanoi, ettei ulkonäöllä ole merkitystä silloin, kun todellinen sielunkumppani astuu elämään, sielun pitää paistaa silmistä alasti riisuttunakin. Toinen viisas ystäväni puolestaan palautti räpsysilmäni todellisuuteen sanomalla, että ensin katsotaan ulkokuori ja sitten toivotaan, että silmistä katsoo joku. Ja sanojensa vahvistukseksi kysyi, montako sellaista rikasta, kaunista, komeaa tai kuuluisaa tunnen, jonka puolison ulkokuori ei ole noteerattu Miss/Mr Mikälie-kilpailuissa tai sijoittunut Älypääkilpailuissa pistesijoille. Tunnen minä yhden (katso Pinseri).

Marraskuun pimeys auttaa tässäkin. Ja pikkujoulujen pölly ja tonttulakki silmillä. Ja kun niin pitkälle päästään, että myssy on otettava pois, aamiaspöydän valo sytytettävä ja pössyt haihtuneet päästä, ollaankin totuuden äärellä: se jonka sielun silmistä on jaella antimia, on kuitenkin vahvemmilla kuin se, joka purjehti pöytään tyhjällä ruumalla. Uskon minä.

Päivän tuoksu: Cheap & Chick.
Näin ajattelee mea @ 07:57

 
Rytmit rempallaan

Tänään on kaikki mennyt poskelleen alusta alkaen. Tarkistin varmuuden vuoksi biorytmin; fysiikka on ainoa, joka kestää. No antaa tulla lunta tupaan sitten. Entä, mitä sanoo tähtikartta. No, tuohan selittääkin kaiken.

Haloo, onko Astrologiakeskuksessa? Tilaisin yhden mutkattoman päivän.
Näin ajattelee mea @ 14:14

 
Lisää löylyä joulusaunan kiukaalle

Kun kerran aloitin itseni jouluruoskimisen, jatkan vielä aiheesta tai aiheetta ja saatan itseni joulunpunaiseen joulutilaan. Jollei joulumieli jo tästä tule väkisin, niin yriteteään väsyttämällä.

Joulun alla onnistun yleensä saamaan jostain minulle täysin avautumattomasta syystä muutaman joulukortin. Useiden vuosien lähes täydellinen kieltäytyminen joulukorttien lähettämisestä ei ole estänyt joitakin paiskaamasta minua kuvakortilla. En minä niin paatunut ole, etten osaisi arvostaa vaikkapa jouluista valokuvaa perheen lemmikistä tai pikkuväen itseaskartelemaa taidonnäytettä. Mutta minulta on aika turha odottaa lämpimiä ajatuksia, jos kortti on niistä toissajouluisista ilmaiseksi kotiin lähetetyistä jäännöseristä. Niitä, joissa on jouluseimi tai mennään reellä joulukirkkoon, siis niitä jotka jäivät yli, koska isomummoja ei yhdessä tai edes kahdessa suvussa montaa ole.

Lähetän toki itsekin yhden kortin äitykälle ja iskälle, sillä heille ei tule joulu, jos en sitä tekisi. Heillä on käsittämättömän pitkälle ulottuva joulukorttimuistipeli päässään: siellä on kaikkien joulujen lähetetyt ja saadut kortit. He muistavat tarkasti, että Hilkka-täti lähetti kolme vuotta sitten vain uudenvuoden kortin, joka on selvä osoitus siitä, että Hilkka ei muistanut heitä ennen kuin heidän korttinsa kolahti postiluukusta. Äidillä on itselläänkin joulukorttireservi yllätyskorttien varalle sekä muutama uudenvuoden toivotus viimetipan odottamattomien korttien varalle. Erityisesti noteerataan kalliit kuoressa lähetetyt kaksipuoleiset ja kultahilekortit. Sinne on turha lähetellä ilmaiskortteja, edes kolmen vuoden takaisia. Ne muistetaan kaikki tarkasti.

Minä onnistuin toistuvasti vuosia korttivalinnoissani; leikkasin edellisen joulun saamistani kaksipuoleisista kuvaosan ja lähetin sen uutena korttina piirrettyäni poron tai enkelin päähän tonttulakin. Kukaan muu ei kehdannut tehdä samaa temppua sille perheelle. Viime vuonna löysin kauniita vanhahtavia mäyräkoira-joulukortteja, joita ostin kymmeniä. Nyt ei enää tarvitse askarrella, sillä ainakin 20 vuotta eteenpäin minulta saa mäyräkoirakortin.
Näin ajattelee mea @ 07:55

 
Nimipäivää

Täytyisi soittaa useammin äidille, kun muistin numeron oikein vasta kolmannella yrittämällä. Nimipäiväonnittelut huomasin soittaa vasta, kun katsoin kalenterista ihan muita juttuja. Siunattu Protime, taas pelastin nahkani. Kyselen kuulumiset ja teen samalla töitäni. Minulla ei ole mitään muistikuvaa, mitä äitykkä kertoili, mutta ääni oli iloinen, joten asiat on hyvin. Myöntelin ja väliin hämmästyneellä äänellä "Ihanko totta." Ja isän kanssa kerrattiin sitten samat tarinat. Hyvä mieli kaikille.

Ihmistä ei tee ainutlaatuiseksi se, että sanoo jotakin, mitään kukaan muu ei ole koskaan sanonut, vaan se, että antaa omista ajatuksistaan juuri sen oikean ja oikeaan aikaan.
Näin ajattelee mea @ 11:54

 
Joulumielellä

Tähän aikaan vuodesta on itsemurhaa mennä kaupoille, kun ne on ängetty täyteen jouluroinaa. En vielä osaa päättää, mikä siitä roinasta on kaikkein kauheinta: tällä hetkellä ykköstilaa pitelee ranteen vahvuiset punaiset koristeköynnökset, joilla on kai tarkoitus koristella kuusi. Jos sellainen ihme tapahtuisi, että höyrypäissäni kuusen raijaisin kotiini, ei siinä ainakaan roikkuisi erotiikkabaarin ovenpielisiä. Aaarggh! Ei hätää, minun joulupuuni saa kasvaa isoksi omassa metsässään. Ja ensi viikolla alkaa vielä joulumusiikit päälle. DuppelAaargghh! En tunne ketään, joka edes sietäisi sitä, saati rakastaisi, siispä herätän jälleen kerran jokajouluisen kysymykseni: ketä varten sitä soitetaan? Kukaan ei halua sitä kuunnella.

Ja minkä takia jouluna pitää suklaat syödä konvehteina. Kukaan ei ole niin tyhmä, että luulee sen ison rasian olevan täynnänsä herkkuja. Pahvia, höttöpaperia ja kultamuovia on enemmän kuin suklaata. Ja hyvää suklaata ei juurikaan. Tämä ruusu näyttää ihan suklaarasian kannelta, ja miksei näyttäisi, sehän se itse asiassa onkin.

Jotta joulutontut eivät rankaisisi minua jouluvastaisuudesta, pakitan sen verran, että tarjoilen teille ihastuttavan joulukalenterin, jonka laitan tuohon vieripalkkiin linkkikuvana. Ensi maanantaista jouluun asti voitte syystä käydä katsomassa minua joka päivä. Ainakin viime vuonna sen kuvat ja runot pelastivat joulunalukseni. Niitä on muuten turha yrittää aukoa etukäteen. Ei onnistu.
Näin ajattelee mea @ 07:07

 
Menestystekijät

En minä muuten tätä kuvaa olisi tähän laittanut, mutta Fabula suorastaan vaati. Laittaisin myös lumikolan kuvan, mutta kun ei ole.

Minun näemmä täytyy koko lailla pian kehittää tiukasti profiloitu teema tälle päiväkirjalleni, jos aion pysytellä tässä kelkassa. Kiitos Hakkis, että kerroit reseptin; nyt vaan täytyy valita, minne päin lähden suunnistamaan. Poikien juttuihin en voi seota, riittää kun silloin tällöin täytyy laittaa tekoparta ja kaivaa insinöörikyltti pöytälaatikosta Ikuisen kahvitauon konttorissa. Eikä meillä mitään kännyköitä siellä ole, puhelimet on langoilla kiinni seinässä ja kahvinkeitinkin vanha romu.

Olen tuomittu listakärjen ulkopuolelle, koska minulla ei menestystekijöistä ole mitään muuta kuin lemmikki. Tietysti siitä voisi yrittää vääntää katkeraa päiväkirjaa, mutta sellaisesta saa vaan ryppyjä keski-ikäiseen naamaansa. Mutta ei, minä en viitsi teidän kanssa leikkiä. Säästän sen huvin vanhainkotiin, jonne hankin laajakaistan ja kunnon pelit, seuraan keski-ikäisiä blogejanne ja kommentoin ahkerasti vaatien keski-ikäisten blogittajien poistamista netistä, jotta me anonyymit nuoret saamme rauhassa rakastaa maailmaa.

Väljät valjaimet ja reilu itsekehu. Niillä ajattelin yrittää.

Näin ajattelee mea @ 07:06

 
Taitolaji

AL:ssä on artikkeli Raine Mannisesta, joka pitää mm. flirttikursseja. Suositut kurssit täyttyvät pääosin naisista, mutta jokunen mieskin joskus uskaltautuu mukaan. Vaikka itse joskus aiemmin tällä areenalla kehuskelinkin, että älykäs firtti on toinen ja kolmas nimeni, on totuus kuitenkin se, että ei nyt sentään. Olen vain melkoisen avoin ja useimmiten iloinen ja lähes aina oma itseni. Tätä yhdistelmää kutsun luonteenpiirteeksi, mutta Manninen kutsuu niitä hyvän flirttaajan ominaisuuksiksi. Eli flirtti onkin siis avoimutta ja iloisuutta, toisen hyvälle tuulelle saattamista. Missä vaiheessa sanasta tuli aviovaimojen ja -miesten kirosana? Ilmeisesti silloin, kun joku sekoitti flirtin ja iskemisen keskenään.

Luin eilen kahvilassa istuessani jostain lehdestä naisten kirjeitä siitä, mitä tapahtui silloin, kun mies mokasi. Eräs nainen kertoi miehen tulleen häntä hakemaan ravintolassa tanssiin: mies pokkasi ja sanoi "Olen insinööri", johon nainen vastasi "Otan osaa" ja mies tähän, että "Olet sika". Tanssimaan ei lähdetty. Flirttikoulun peruskurssi olisi ehkä auttanut sen verran, että edes joraamaan oli päästy.
Näin ajattelee mea @ 08:53